Kirjastoverkon saalista; 1.osa

Tänään on "Sivupersoona"-päivä, joten mikäs sen sopivampaa päivittää blogia parilla uudella tuttavuudella kirjamerestä. Että verkoilla on taas käyty paikallisessa kirjastossa. Kirjastokuningatar suhtautuu avoimin mielin (joskus jopa liiankin avoimin) kaikkiin kirjoihin. Minimivaatimus on pakolliset 120-125 sivua ennen lopullista hylkäystä. 

Uusi tuttavuus oli ranskalaisen Jean-Paul Didierlaurentin "Lukija aamujunassa". Kirja kuvaa tavallisen pariisilaisen miehen tavallista elämää ollen samalla mainoslauseen mukaan:"Viehättävä aikuisten satu lukemisen taikavoimasta".

Arkiaamuisin Pariisissa Guylain nousee paikallisjunaan matkustaakseen töihin aamusta toiseen saman kaavan mukaan. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa (Ei siis kirjastokuningattaren residenssissä), jossa Zerstor 500 armotta iskee kyntensä myymättä jääneisiin kirjoihin tuottaakseen paperimassaa uusia kirjoja varten. Jäljelle jää vain muutamia irtolehtiä. Junassa hän ottaa salkustaan näitä irrallisia sivuja ja lukee ääneen muille matkustajille. Eräänä maanantaiaamuna Guylainin elämä kuitenkin muuttuu...

"Guylain seisoi asemalla valkoisella viivallaan puoliunessa, kun tunsi yhtäkkiä, että joku veti häntä hihasta. Hän kääntyi ympäri. Kaksi naista oli ilmestynyt äänettömästi hänen taakseen."

Naiset ovat Monique ja Josette, joista olisi mukavaa, jos Guylain tulisi silloin tällöin lukemaan heille.  

"Mutta minähän luen vain tekstinpätkiä, irtosivuja, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa. En lue kirjoja."

"Oi, kyllä me sen tiedämme. Se ei haittaa lainkaan, päinvastoin! Se on melkein parempi. Se ei ole niin tylsää ja sitä paitsi, jos teksti ei kiinnosta, tiedetään ainakin, ettei se kestä yhtä sivua pidempään. Me olemme Josetten kanssa tulleet jo lähes vuoden ajan kuuntelemaan teitä lähijunaan joka maanantai- ja torstaiaamu."

Lukupaikaksi osoittautuu pariisilainen ikäihmisten ehtoolehto, jossa tapahtuu kirjan hauskimmat kohtaukset. Mummojen ajatukset lähtevät laukkamaan kilpaa tekstin kanssa ja he alkavat miettiä ääneen miten tarina jatkuu ja mitä kaikkea on jo tapahtunut siihen mennessä.

Eräänä aamuna junasta löytyy tavallinen muistitikku. Siinä on 72 tekstitiedostoa, joilla ei ole mitään nimeä, vain järjestysnumero. Muistitikku osoittautuu erään nuoren naisen päiväkirjaksi, jonka sivuja myös Guylain alkaa lukea.

Kirja on vähän synkän sävyinen, mutta omalla oudolla tavallaan kiehtova. Ja jos rakastat kirjoja, rakastat todennäköisesti myös kirjoja kirjoista ja lukemisesta. Sivumäärältään kevyt välipala, johon kannattaa käyttää sen vaatima lukuaika.


Samoin uusi tuttavuus oli Rachel Joycen "Harold Fryn odottamaton toivioretki". Kirjastokuningatar on lukenut paljon kehuja kirjasta ja nyt oli aika tutustua tähän seikkailuun.
 

Kirja kertoo eläkepäiviään englantilaisessa pikkukylässä viettävästä Harold Frysta. Vaimo Maureen on vähän äksyn puoleinen naisihminen ja avioliittokin on jo parhaat päivänsä nähnyt. Eräänä tiistaina huhtikuun puolessa välissä, jolloin ilmassa on puhtaan pyykin ja vastaleikatun ruohon tuoksua, Harold saa kirjeen Berwick-upon-Tweedistä entiseltä työkaveriltaan, Queenie Hennessyltä. He eivät ole tavanneet toisiaan 20 vuoteen ja nyt Queenie tekee kuolemaa saattokodissa tuhannen ja yhdeksän kilometrin päässä. Harold laittaa purjehduskengät jalkaansa, ottaa vastauskirjeen käteensä ja ohittaa postilaatikon toisensa jälkeen tarkoituksenaan postittaa tuo kirje.

 "Sanokaa hänelle, että Harold Fry on tulossa. Hänen tarvitsee vain odottaa. Minä aion nimittäin pelastaa hänet. Hänen pitää pysyä elossa niin kauan kuin kävelen. Olen tulossa sinne jalan. Etelä-Devonista koko matkan Berwick-upon-Tweediin. Lähden liikkeelle nyt heti."

Niin alkaa Harold Fryn vaellus jalkaisin halki Englannin. Harold tapaa monta erilaista ihmiskohtaloa matkansa aikana ja matka saa välillä jopa pyhiinvaelluksenkin piirteitä. Matkansa varrella Harold Fry käy mielessään läpi elämäänsä ja suhdettaan vaimoonsa ja ymmärtää jotain aivan odottamatonta. Alkujärkytyksestä selvittyään myös kotona odottava Maureen huomaa katsovansa elämää toisin silmin kuin aiemmin.

"Minulla on ikävä sinua, Harold. Toivon että tulisit kotiin".

"Onko sinulla ikävä minua?"

"On".

"Toivotko että tulisin kotiin?"

Maureen nyökkäsi.

Harold sanoi hitaasti:"Minullakin on ikävä sinua, Maureen".

Kirja vei mukanaan heti alusta alkaen. Ensin halusi tietää aikooko Harold Fry todellakin toteuttaa hullun aikeensa kävellä tuo tuhat ja yhdeksän kilometriä pelkät purjehduskengät jalassaan. Kun matka jatkui, halusi tietää pääseekö Harold koskaan perille ja ennättääkö hän ajoissa. Tosin kirjassa huomion varastivat kokonaan joka luvun alussa Andrew Davidsonin fantastisen hienot kuvitukset, jotka liittyivät tuon seuraavan luvun tapahtumiin jollain tavalla.

Kirja on saamassa alustavien tietojen mukaan toukokuussa 2015 rinnakkaisen jatko-osan,"Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu". Siinä saattokodista Harold Frylle kirjeen lähettänyt Queenie Hennessy kertoo oman tarinansa. Jos olet jo taittanut taivalta Harold Fryn kanssa, laitoithan nimen nyt ylös tai olethan varannut jatko-osan paikallisesta kirjastosta? Minä olen! Tavataan taas!