Powered By Blogger

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Huipulla tuulee; B-osa

Koska tänään on "Keskity yhteen asiaan"-päivä, niinpä kirjastokuningatarkin päätti illan ratoksi vielä kerran matkustaa Lappiin. Onhan tämä päivä suuremmaksi osaksi vietetty kuitenkin "Siilo":n syövereissä.

Yllästunturin juurella on kaksi pientä kylää, Äkäslompolo ja Ylläsjärvi. Näissä asuu vakituisesti alle 800 asukasta ja heillä on runsaat kolme kuukautta aikaa haalia vuoden elantonsa. Majoituspaikkoja turisteille siellä on yli 23 000 (ja vielä lisää on suunnitteilla). Näin ainakin väitettiin Ylläksen keskipitkässä oppimateriaalissa eli SubTv:n "Ylläs - huipulla tuulee"-sarjan trailerissa.


Äkäslompolon osalta tämä varmaankin pitää paikkansa sillä siellä, jos missä, on mökki poikineen. On eri kokoista, eri näköistä ja vielä eri määrä neliöitäkin tarjolla. On joukossa pari hotelliakin. Äkäslompolon puoli on enemmänkin murtomaasuksijan paratiisia, kun taas Ylläsjärvi on niille, joiden pitää päästä mahdollisimman huipulle ja sieltä kunnon rytinällä alas...siis suksilla. Katuvalot sammuvat kylällä illalla klo 22:00, jotta mahdolliset revontulet näkyisivät paremmin.


Tottakai tutustumassa piti käydä Jounin kauppaan, jossa hyllyjen välissä ahersi kaikkien äitien unelmavävy, kauppias Sampo Kaulanen (tosin kylläkin tätä nykyä varattu mies. Kukapa voisi unohtaa kommentin, miten on ikävää, jos morsiamesta tulee leski jo ennen häitä?). Kaupasta muuten löytyi todella maistuvaa pienen kolarilaisen Sammalvaaran leipomon laktoositonta hiivareikäleipää, joka säilyy pehmeänä ja tuoreena todella pitkään. On myös todella hyvää paahdettuna tai parilalla. Ja palvelutiskistä löytynyt naudan paistijauheliha oli kuin Miss Universum kaikessa kauneudessaan markettitavaran rinnalla.


Ja tottakai yöeläjänä kirjastokuningatar teki tutumisretken myös Ylläksen Yöväenliikkeen päämajaan, Restaurant Toweriin. Paikka on ns. julkkisravintola, jonka omistajiin kuuluvat mm. laulajat Suvi Teräsniska ja Kaija Koo sekä näyttelijä Jussi Vatanen ja anonyymit kotikiusatut Veijo ja Pauli. Jos muuten et ole vielä käynyt anonyymien kotikiusattujen viikkokokouksessa, suosittelen sitä lämpimästi täällä. Towerin tiskin takaa löytyy Eeva "Jos en olisi saanut kristillistä kotikasvatusta, niin nyt s****na sanosin muutaman valitun sanan" Kaulanen omassa persoonassaan.
  

Äkäslompolon ja Yläsjärven kylät yhdistää toisiina 8,8 km pituinen Ylläksen maisematie. Tien varrelta löytyi talvinen taikametsä. Maisematie on varmasti hieno myös ruskan aikaan, mutta maagisin pätkä on pimeällä ja nimenomaan talvikelissä. Siellä on paikoitellen puut valaistu upeilla valoilla ja kun puiden oksat suorastaan notkuivat lumen painosta, näky oli todella satumainen. Yhdessä kohdassa oli erikseen pysähdyspaikka, jossa puita voi ihailla kaikessa rauhassa koko komeudessaan. Ja niitä todellakin olisi voinut istua ihailemassa lämpimässä autossa vaikka tuntikausia.


Ensimmäisen reissun aikana pakkasta oli se -15 astetta ja tuuli oli sitä luokkaa, että voi todellakin todeta huipulla tuulevan (saatikka sitten itse Yllästunturin huipulla, jonne pääsee 7 minuutissa gondolilla). En ole koskaan aiemmin antanut kameran laulaa samalaisissa arktisissa olosuhteissa kuin täällä. Toppahanskoilla on kameraa vähän vaikea käsitellä, joten silläkin uhalla, että saisin sormenpäihin paleltumia, luovuin suosiolla hanskoista. Näpit oli ihan tikkajäässä ennen kuin koko komeus oli ikuistettu monelta eri kantilta, mutta kyllä kannatti. Siinä maisemassa ja näkymässä oli todellakin taikaa, joka ei valitettavasti välity niin hyvin kuvista. Toisella reissulla maisematiellä pakkasta sekä tuulta oli vähemmän ja ei ollut niin tulenpalava hoppu saada kuvia otettua. Me likes!






Maisematien toisesta päästä löytyi sitten varmaan Suomen komein liikenneympyrä. Kyllä kelpaa siinä pyöriä ja ottaa suunnaksi hihtokeskuksen rinteet. Ski bussin kuljettaja varmaan sadatteli mielessään taas yhtä etelän turistia, joka seisoi liikenneympyrän reunalla filmailemassa kameransa kanssa.


Jonkinasteista kummastusta jo ennakkoon herätti kirjatokuningattaren suunnitelmat hiihtolomasta Lapissa suksitta tai suksimatta. Ihan suotta. Aika kului rattoisasti matkakumppanin intoilessa ladulla. Ennen kaikkea mieleen jäi se syvä hiljaisuus mökkiteillä kävellessä. Ei kuulunut autojen ääni, ei ollut työkoneita, eikä remonttia tekeviä naapureita...ei muuta kuin syvä, rauhoittava hiljaisuus. Pakostakin pisti miettimään, millaista siellä olisi asua pysyvästi. Kirjastokuningatar varmaankin olisi tyytyväinen oloonsa niin kauan, kun saatavilla olisi laajakaista ja toimiva postinjakelu.



Ja ainahan afterski:ssä voi lähteä vaikkapa Samuli Edelmannin kanssa kauas, niin pitkälle kuin kotoa vain voi, jolloin matka voi olla ihmeellinen mahdollisuus.



Ei meistä kummastakaan varmaankaan tullut "lapinhullua", mutta se on varma, ettei ensimmäinen kerta Lapissa jäänyt viimeiseksi kerraksi. Villeimmissä ajatuksissa on lähteä vielä uudelleen keväthangille, joskin todellisuudessa ruskan kohtaaminen on varmaan enemmänkin realistista. Vuosiluku jäänee kuitenkin avoimeksi. Tavataan taas! Vaikkapa Juoksenkin Pörröporossa?


maanantai 16. helmikuuta 2015

Huipulla tuulee; A-osa

Monet Lapissa käyneet ovat hehkuttaneet sen lumoa ja kauneutta, joten pitihän kirjastokuningattaren ihan omin silmin nähdä, mistä siinä kaikessa hypessä oikein on kysymys. Olihan takana Ylläksen keskipitkä oppimäärä tv:n ääressä ja samalla avautui hyvä tilaisuus pitää hoviakin pohjoisen kreivikunnan tiluksilla. Brändaus tuntuu välillä olevan elämääkin tärkeämpi trendi ja niinpä hymy karehti huulilla, kun näin että pienessä Äkäslompolon kylässä oli Kaivohuone, Ylläksen Kaivohuone. Muistan, miten Helsingissä sijaitseva Kaivohuone oli jotain tosi hienoa ja yleelliseltä kuulostavaa siihen aikaan, kun kirjastokuningatar oli vielä "rinsessa". Tämä Ylläksen Kaivohuone on kuitenkin sportpub.


Idea Lappiin lähtemisestä tuli vähän tuulesta temmattuna ja lonkalta heitettynä ikään kuin puolivahingossa. Lähinnä reissukaveria kutkutti ne todennäköisesti loistokunnossa olevat luonnon lumelle ajetut ladut, joita varmaan riittäisi silmänkantamattomiin. Ennemmin loppuisi hiihtokunto kuin nuo lumiset ladut. Kirjastokuningatar on viettänyt useammankin hiihtoloman suksitta tai suksimatta latujen läheisyydessä, joten 2015 ei tehnyt tähän poikkeusta. Olisikohan 2016 vuorossa viimeinkin toisenlainen loma? Loma, johon ei kuulu sukset kolmantena pyöränä? Vaan vaikkapa Visa-kortti ja amerikkalainen, vihreä paperiraha ja vielä mielellään jonkun muun kuin kirjastokuningattaren oma...ja sitten tietenkin oltaisiin jumissa jossain amerikkalaisessa puuterilumihuiskussa. Ei hyvä!

   
Etukäteen yli 800km ajomatka tuntui kuolemanrangaistukselta ja ajatus ajomatkaan kuluvasta ajasta vielä hirveämmälle. Niinpä lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan suuntana oli Lappi. Kaupunki oli siihen aikaan aamusta aavemainen ja kun taajama loppui, ajovaloja lukuunottamatta pimeys otti vallan. Kirjastokuningatar on aina pitänyt automatkoista pimeällä (varmaan pimeän päänsä takia), joten eipä aikaakaan, kun olimme saavuttaneet Iisalmen. Sieltä matka jatkui todellista tekaritaipaletta pitkin eteenpäin kohti Pohjois-Pohjanmaata ja Oulua.

Ns."Tekaritaipale" alkoi kahden tienhoitopiirin rajalta. Siinä ei oltu käyty piiruakaan vahingossa kaverin puolella. Vanhemmille ihmisille olisi pitänyt olla varoitus, että tekarit ja kaikki muut heiluvat/likkuvat osat on syytä kiinnittää kunnolla, ettei tarvitse keräillä niitä tekareita tuulilasista tai joudu pysähtymään laittamaan muita osia uudelleen paikalleen. Tasaisen tärinän jälkeen edessä kuitenkin oli Oulu ja siitä pian Tornio, jossa suoritettiin pakollinen kauppapysähtyminen kartan ja kompassin vaativassa automarketissa. Siitä sitten starttasikin viimeinen erikoiskoe suuntana edelleen pohjoinen. Puikot heiluivat autossa mennen tulleen ajanvietteenä, joskin tuo tekele on nyt kotioloissa purettu takaisin alkutekijöihinsä ja aloitettu jälleen kerran alusta. Tuolleen ne työt ei varmasti lopu.


Maisemat muuttuivat hiljalleen ja yhdessä vaihessa autotien ja Ruotsin välissä oli vain joki ja kapea maakaistale. Tyynellä säällä voisi varmaan huudella hävyttömyyksiä valtakunnanrajan yli naapurin puolelle. Myös ensimmäiset tunturit tulivat näkyviin ja olivathan ne ensikertalaisesta erilaisia. Melkein jopa vaikuttaviakin. Ilta pimentyi ja viimein oli edessä viimeinen mutkainen talvitaipale Äkäslompoloon. Perille majapaikkaan saavuttiin 15 yli viisi illalla. Siellä edessä odottikin pienoinen hikijumppa lumitöiden merkeissä, kiitos puolittaisen pihanaurauksen yli pyyhkäisseen lumipyryn seurauksena. Enpä ole aikoihin kahlannut yhtä syvällä lumessa kuin siellä -15 asteen pakkasessa.

Kuten jo aiemmin kerroinkin, ensimmäiset vuorokaudet meni pöpön kourissa tutustuen vessan kaakeleihin halailun merkeissä ns. Ylläs-dietillä. Niinhän ne suuren maailman tähdetkin näille huippuklinikoille mennessään tekevät yleensä ensimmäisenä täydellisen tyhjennyksen, joten miksei siis kirjastokuningatarkin.

Mutta nyt meillä on sovittu treffit paikallisen yöpuun kanssa, joten se on menoa. Seuraavalla kerralla B-osassa käymme mm. tutustumassa taikametsään ja toteamme, että Yllläksellä huipulla todellakin tuulee. Tavataan taas!


tiistai 10. helmikuuta 2015

Ei mennyt kuin elokuvissa

Moneen viihdemaailman tähteen voi törmätä keväthangilla Lapin tourneella hiihtokansaa viihdyttämässä. Esim. Paula Koivuniemen voi bongata maaliskuun lopussa niin Rukalta, Leviltä kuin Luostoltakin. Niinpä kirjastokuningatarkin on palannut hoviaan pitämästä omalta Lapin tourneeltaan takaisin etelämmäksi sivistyksen pariin. Pohjoisen kreivikunnan tiluksilla näkyi kaikki olevan hyvin.


Kirjastokuningatar tunnetaan tietyissä piireissä periaatteen naisena, joten periaatteesta pidettiin nytkin kiinni kynsin ja hampain. Kuten varmaan tätä blogia lukevat sielut muistanevatkin, niin tarkoitushan oli viettää tunturin juurella hiihtolomaa suksitta tai suksimatta. Kirjastokuningatar julistautuu tämän hiihtomaaottelun ylpeäksi voittajaksi luvuin 0-250, mitä tulee hiihdettyihin kilometreihin. Eli kun oli päättänyt olla hiihtämättä, niin sitten ei hiihdetty. Tosin uuden Suomen kuvalehden kannessa julistetaan:"Ladulle...nyt hiihtävät jo hiihdon vihaajatkin".


Asiaa tosin kummasti kyllä helpotti ns.Ylläs-dietti. Kirjastokuningatar onnistui melkein mahdottomassa eli hankkimaan jostain oikein kunnon pöpön matkan alla/matkalla. Ei suostunut se pöpö kertomaan kotiosoitettaan, ei. Ei voinut laittaa taksiin kotimatkalle. Elikkä ensimmäiset vuorokaudet tunturin juurella voi kiteyttää sanoihin...luojalle kiitos vessan lattian lattialämmityksestä...tuli ainakin kaakelit todella tutuksi siinä halailussa. Ihmettelinkin miten kovasti osaakin väsyttää jo iltayhdeksältä, mutta se olikin koko riemun alkusoitto. Oli Kaija Kärkisen sanoin:"Yksi hullu yö."

Pakkolevon jälkeen alkoi pikkuhiljaa näkyä jo elämänmerkkejä sekä toivoa paremmasta huomisestakin. Tätä kummasti edesauttoi se, että matkakumppani oli sillä aikaa solminut hyvin lämpimän suhteen latukartan kanssa. Näistä kahdesta tulikin sitten parhaat ystävykset koko loppureissun ajaksi. Ei kyllä varmaan kovin komppaavalle kuulostanut kommentti:"Voinko mie ihan oikeesti kiinnostua siitä siun hiihtämisestä vasta huomenna?". Kun pöpö sitten viimeinkin päätti kirjastokuningattaren olevan huono emäntä, pakkasi kamansa ja lähti jatkamaan matkaansa, hiihtoloma suksitta oli todella ihanan terapeuttinen kokemus.


Pakkolevossa seurana oli mm. Anna-Leena Härkösen uunituore "Ihana nähä!-ja muita kertomuksia". Kyseessä on taistelu latteutta ja laumasieluisuutta vastaan eli kirjoituskokoelma Anna-lehdessä ilmestyneistä kirjoituksista vuosilta 2003-2011. Kirjoitusten otsikot ovat iskeviä. Osansa saavat mm. yksinäiset naiset, aamutakkielämä, vanhat kunnon irwinit ja ei koskaan sopiva, ihan pihalla, ratkaisevasti onnellisempi ja tottakai on myös ihana nähä!

"Minusta on tullut vuosien saatossa jumalattoman mukavuudenhaluinen. Luonto on mielestäni ihan kiva, kunhan se ei tule liian lähelle. En ole koskaan ollut niin sanottu "ulkoilmaihminen". En käsitä sitä, miksi ulkona pitää olla vaikka väkisin, oli sää mikä tahansa".
"Parhaalta ystävältä on oikeus odottaa ymmärtämystä silloinkin, kun kaikki muut ovat kääntäneet selkänsä. Olen varmaa siitä, että jos tekisin paloittelumurhan, minun paras ystäväni kyllä ymmärtäisi. "No kai sitä joskus jokaisella pinna katkeaa", hän varmaan sanoisi. Tai:"Itepä kerjäs, sitä saa mitä tilaa".

Mutta Lapissa oli outoa taikaa, hiihdon hurmaa ja hurmaa hiihtoon. Siitä kuitenkin lisää kuvien kera myöhemmin. Ottaen huomioon sen, että on käynyt Lapissa hiihtolomalla hiihtämättä kilometriäkään, niin eipä ole kirjastokuningatar vielä tervettä päivää nähnyt. Mutta oli ihana nähä! Muistakaa juhlistaa huomenna "Älä itke kaatuneen maidon perään"-päivää asiaankuuluvin juhlallisuuksin. Tavataan taas!