Kerrottavaksi jotain hyvää: karmeen makeet sukkikset

Tässä päivänä eräänä, kun Kirjastokuningatar oli jalkautunut kansan pariin, vastaan tulla tupsahti Kotosen kultturelli Elli-täti uljaalla mustalla ratsullaan. Hetkisen aikaa kuulumisia vaihdettuamme hän ehdotti kertovansa jotain hyvää. Kotosen Elli-täti kultturellina persoonana oli vailla leffaseuraa. Niinpä sovimme, että istuisimme seuraavalla viikolla elokuvateatterissa vierekkäisissä penkeissä yhdessä katsomassa josko valkokankaalla olisi meille kerrottavanaan jotakin hyvää. Edellisen kerran olimme suunnitelleet yhdessä menevämme katsomaan epävireistä sopraanoa, mutta Kirjastokuningattaren aika ajoin leviävä pää sabotoi ne suunnitelmat.

  (Kirjastokuningatar kiittää kuvan ottanutta ystäväänsä)

Elokuva oli Jojo Moyesin kirjaan perustuva "Kerro minulle jotain hyvää". Ennakkoon arvelutti hieman, miten synkkiäkin sävyjä saanut tarina kääntyisi valkokankaalle ilman suurta paatoksellisuutta siitä, onko ihmisellä itsellään oikeus päättää missä ja miten hän päivänsä päättää (kyllä on). Tarinahan kertoo Louisa "Lou" Clarkista, joka tarvitsee työtä, koska hänen perheensä tarvitsee myös Loun palkan tullakseen toimeen. Saatuaan lopputilin kahvilasta, Lou löytää itsensä Traynorin perheen palveluksesta perheen aikuisen pojan Williamin henkilökohtaisena avustajana/omahoitajana. William on pyörätuolissa neliraajahalvaantuneena, kun kännykkä, moottoripyörä ja sadesää olivat miehelle melkein tappava yhdistelmä. Ennen niin aktiivinen ja urheilullinen mies on nyt vankina omassa ruumissaan, ei näe elämässään mitään hyvää ja on myös vakaasti päättänyt päättää itse omasta kohtalostaan.

Elokuva lähti hieman yskähdellen käyntiin, mutta paransi menoaan kuin sika juoksuaan vanhan sanonnan mukaan. Sorry arvon daamit, Sam Claflin Will Traynorin roolissa ei toiminut edes risuparran ajamisen jälkeen. Tai sitten syy on siinä, että Loun roolissa Emilia Clarke varasti koko elokuvan ihan täydellisesti. Alussa en kauheasti tykännyt hänestäkään, mutta pian olin jo aivan myyty. Miten ihana ja valloittava näyttelijätär hän onkaan. Kuka elokuvan nähnyt voi unohtaa kertomuksen kimaltelevista saappaista ja kimalaissukkahousuista? Ehdottomasti Clarken paras kohtaus täynnä kuplivaa elämäniloa.

Joskin Kirjastokuningattaren huomion vei ensin Williamille vanhaan talliin rakennettu asunto...kyllä kelpaisi, kiitos kysymästä. Seuraavaksi huomion veivät elokuvan upeat maisemakuvat...varsinkin talvinen lumisade. Hyvä etten tuntenut niitä lumihiutaleita kasvoillani saakka. Myyty. Ehkä kuitenkin suurin "huomionvarastaja" oli Loun aivan fantastisen yliampuva garderobi ja ne kaameen makeet kimalaissukkikset. Kengistä nyt puhumattakaan. Ei ollut punaisia pohjia, mutta oli aivan ihania kukkakuvioisia pohjia. Itse en kyllä edes pimeässä vetäisi ylleni sellaisia vaatteita mitä Lou elokuvassa käytti, mutta hänen roolihahmolleen ne sopivat todella fantastisesti. Vaatteet toivat vielä lisäeloa Loun henkilöhahmoon ja oli helppo huomata miksi Willinkin oli mahdotonta vastustaa häntä vaikka kuinka olisi halunnut.

"Kerro minulle jotain hyvää" on elokuva, joka on ehdottomasti nautittava "tyttökaverin" kanssa. "Tyttökaverin", joka ymmärtää kaameen makeiden kimalaissukkahousujen päälle ja joka vielä antaisi sinun pukeutuakin niihin.

Leffanautinnon kruunasi kotimatkalla kurvaus paikallisen noutoruokapaikan kautta ja sen antimien nauttiminen yhdessä ylimmän hovimarsalkan kanssa. Loppuilta passasikin sitten viettää parkkeerattuna sohvalle muistellen niitä kameen makeita sukkiksia. Joten eiköhän tavata taas?

PS. Kotosen Elli-tädille tiedoksi...jos mennään siniveristen kanssan elokuviin 7. kuukautena, niin tottakai otetaan rivistä 7 paikka nro.7. Duh! Se ei ollutkaan silkkaa sattumaa ;-)

Elämäni viimeinenkö rakkaus?

 

Mikä-Mikä-Maan hallitsijan edellisestä postauksesta on taasen vierähtänyt tovi jos toinenkin. Tarkkasilmäisimmät ovat lehtien palstoilta huomanneet, että erilaiset siniveristen juhlat ovat pitäneet Kirjastokuningatterenkin hyvin kiireisenä viime aikoina. Onhan pitänyt juhlia Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan 70-vuotispäiviä ja prinssi Oscarin ristiäisiä sekä tottakai Englannin kuningatar Elizabethin 90-vuotispäiviä. Siinä sivussa on pitänyt vielä varmistaa ensimmäisenä naisena Hillary Clintonin USA:n demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuus ja sitten on vielä ollut ne paikallisen kirjaston uutuuskirjat kahden viikon laina-aikoineen. Joten kiirettä on pukannut. Ja vielä ei ole varmaa tietoa Ruotsin toisen pikkuprinssin, Alexanderin, ristiäisten ajankohdasta.

Mikä-Mikä-Maassa helteinen ilmamassa vyöryi yllemme toukokuun puolella ja herätti tullessaan luonnon todella nopeasti vihreään loistoonsa. Puihinkin tulivat lehdet melkein hujauksessa yhdessä yössä. Juuri kun tuon helteisen ilmamassan keskellä ajatus lumisateesta ja pakkasesta alkoi tuntua aika hyvältä, niin melkein sai mitä tilasi. Tuulen suunta kääntyi puhaltamaan suoraan Pohjoisnavalta ja ei tuonut tullessaan Maija Poppasta sateenvarjon jatkeena, vaan toi melkein mukanaan sitä kaivattua lunta ja pakkasta. Viltti ja villasukat oli aika kova yhdistelmä, mutta nyt on toiveita taas kesäisemmän ilman paluusta.

Mutta säästä huolimatta Mikä-Mikä-Maan pääkadulla vietettiin viime lauantaina virallista kesänavausta. Tarjolla oli toritapahtumaa, vanhoja autoja sekä katuruokaa suoraan ruokarekasta. Myös vanha rautatieasema uusine ilmeineen oli tapahtumassa mukana. Kirjastokuningattarellakin oli tarkoitus jalkautua kaupungille, mutta jos omistaa toisinaan leviävän pään, niin sehän levisi tottakai juuri nyt. Mutta onneksi ylempi hovimarsalkka oli menossa mukana.

Nyt se on sitten virallista...Kirjastokuningatar on palavasti rakastunut. Ennen kuin otatte mallia Kotosen Elli-tädistä, joka hetken huumaassa antautui mekkokaupassa seireenien kutsulle, hankki muotoja nuolevan asusteen yllensä kesäjuhliin ja hyvinkin päättäväisenä naisena myös pukeutui leninkiinsä juhlapäivistä ensimmäisenä, niin tämä rakkaus ei vaadi mekkokauppaa... muille kuin Kirjastokuningattarelle, jos hänen kuninkaallinen korkeutensa mekkoon pukeutuisi. Tämä palava rakkaus on nimeltään Alpo ja se on ruokarekka.

Alpo on alunperin amerikkalainen Dodge PTH-S600–linja-auto, josta on nyt tehty ruokarekka. Mainoksen mukaan Alpossa panostetaan erityisesti ruoan makuun ja siksi sinne on valittu Mibrasa-puuhiiligrilli. Paras maku saadaan aikaan aidolla tulella sekä sen mukanaan tuomilla aromeilla. Kokeilussa oli Alpon oma burger ja se oli palavaa rakkautta ensimmäisellä puraisulla. Enpä muista milloin viimeksi olisin syönyt niin hyvän hampurilaisen.

Siinä oli ns. kaikki kotona... mehevä pihvi, jossa maistui aivan ihana puuhiiligrillin vähän savuinen maku, hyvä sämpylä ja äärettömän hyvänmakuinen kastike, jota lisukkeet tasapainottivat. Tarkoitus oli jakaa nautinto ylemmän hovimarsalkan kanssa, mutta kuolemansynneistä iski se ahneus ja ylemmän hovimarsalkan oli tyytyminen vain kahteen maisteluhaukkuun Kirjastokuningattaren hävyttömästi mussuttaessa loput. Ja mikä parasta...maku säilyi huulilla vielä pitkälle iltaan...kyllä kelpasi pötkötellä sohvalla masua hieroskellen ja Alposta uneksien. Jos on niitä kuuluisia Mikkeliin mänijöitä, viekää Alpolle rakkaita terveisiä ja mikä parasta...Alpon pitäisi suunnata takaisin Mikä-Mikä-Maahan jälleen heinäkuussa. Joten tavataanko siellä silloin?

Girl Power

 

Kuningaskunnan turuilla ja toreilla on viime aikoina huudeltu Kirjastokuningattaren perään. Kotosen Elli-täti jopa lähestyi vanhanajan etanapostilla. Hänen kuninkaallinen korkeutensa ei ole ollut pitkälla valtiovierailulla muilla mailla vierahilla, vaan kiitos blogipaastosta johtuu pitkälti kalalta kuulostavasta paikallisen kirjaston uudesta kirjastojärjestelmästä. Kirjastotätiemme kovalevyjen kestävyyttä päätettiin kokeilla loppuvuodesta vaihtamalla järjestelmään, joka antaa varsinkin varatuille uutuuskirjoille vain 2 viikon laina-ajan. Kevään kirjauutuudet ovat pitäneet siis hänen majesteettinsa kiireisenä. Niitä kun haluavat päästä muutkin ahmimaan. Jos putoat vahingossa katolta, onko mahdollista vakuuttaa läheisesi, että kyseessä todellakin oli vahinko? Näin alkaa Jojo Moyesin "Jos olisit tässä". Ja minähän olen nyt tässä!

Allakassa on erilaisia merkkipäiviä ja juhlapyhiä vuoden melkeinpä jokaiselle viikolle. Ja päälle tulevat vielä ne erikoiselta kuulostavat merkkipäivät erikseen. Miltä kuulostaa vaikkapa "Torkkupäivä", "Kaikki mitä tiedät on väärin"-päivä, jonka jälkeen vietetään tottakai "Kaikki mitä tiedät on oikein"-päivää?

Tiistaina 08.03. vietettiin kansainvälistä naistenpäivää eli kaikkien meidän ihanien ja itsenäisten naisten omaa päivää. Miksei se kansainvälinen naistenpäivä voisi olla joka päivä? Maailma on täynnä ja on ollut täynnä kiehtovia naisia, jotka "rule the world". Oli kyse sitten hallitsijoista, politiikoista, valkokankaan tähdistä tai meistä "ihan tavallisista kuolevaisista".

Iso-Britannia on oiva esimerkki maasta, jota naiset ovat hallinneet rautaisella otteella vuosisatojen ajan. Esim. nykyinen hallitsija Kuningatar Elizabeth II on saavuttanut kunnioitettavan määrän niin vuosia vallankahvassa kuin ikävuosinakin. Niitä ikävuosia on tulossa täyteen 90 huhtikuussa 2016 ja kunnon juhlat ovat toukokuussa Windsorin linnassa. Lähestyvä merkkipäivä näkyy varsinkin englantilaisissa lehdissä, kirjoissa ja kirjojen uusintapainoksissa. Omalta osaltaan tässä naisessa kiehtoo se, ettei hän ole koskaan näiden vuosien aikana antanut henkilöhaastattelua.

Politiikan saralla ovat tottakai meidän oma presidenttimme Tarja Halonen sekä USA:n entiset ulkoministerit Madeleine Albright ja Hillary Clinton. Albrighthan oli ensimmäinen USA:n ulkominsterinä toiminut nainen. Parhaiten tämä nainen muistetaan hänen lausahduksestaan:"'There is a special place in Hell for women who don't help other women (Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta muita naisia).

Hillary Clinton on ottanut "tehtäväkseen" tulla valituksi USA:n ensimmäiseksi naispresidentiksi marraskuun 2016 vaaleissa. Ainakin toistaiseksi kaikki näyttää sujuvan aika onnellisten tähtien alla. Joskin olen aiemmin ajatellut että Amerikka on loppujen lopuksi kuitenkin vanhoillinen maa, jossa ei tulla näkemään naista presidenttinä, mutta valitsivathan he Obamankin, joten miksei siis Hillary Clintoniakin. Jos vaaleissa vastakkain ovat miljärdööri Donald Trump ja Hillary Clinton, niin sanoisinpa että Clinton pesee Trumpilla lattian mennen tullen. Näissä naisissa tottakai kiehtoo valta, vaikka valtaa on kautta aikain pidetty hyvinkin miehisenä symbolina. Tuntuu hassulta ajatella, että kyseessä on maa, jossa kaukana ei ole aika, jolloin fiktiivinen, tv-sarjan demokraattinen presidentti olisi vaaleissa voittanut selvästi istuvan presidentin. Voiko "maailman vaikutusvaltaisin mies" ollakin nainen? Sen näemme marraskuussa 2016.

Valkokankaalla Katherine Hepburn tunnettiin vahvoista naisrooleista. Itse tutustuin tähän suureen tähteen teinivuosina eräänä kesänä, kun tv:ssä pyörivät nuo unohtumattomat elokuvat yhdessä Spencer Tracyn kanssa. Sarjan päätti dokumentti Tracysta, jossa kertojana oli Katherine Hepburn. Parillahan oli Hollywoodissa yleisesti tiedossa ollut salasuhde vuosikausia. Muistan vieläkin sen liikuttavan kohdan, jossa Hepburn luki kauan Tracyn kuoleman jälkeen tälle kirjoittamansa kirjeen.

Entä jos eläisikin lopun elämänsä täysillä yhtä täynnä intohimoa niin elämää kuin miehiäkin kohtaan kuin kahdeksan kertaa naimisissa ollut Elizabeth Taylor? Tarttuisi hetkeen ja antaisi vain mennä kuin kissa kuumalla katolla? Kenties siinä maailmassa, jossa USA:ta hallitsee fiktionaalinen demokraattien presidentti Josiah "Jed" Bartlet...ehkä siinä maailmassa se miehen euro on myös naisen euro. Tavataanhan taas?

Kuurankukkasia piirtyneen mun ikkunaani näin

Joulun alla tarvottiin ylenpalttisessa pimeydessä ja kosteudessa ja toivottiin kovasti lunta sekä pakkasia. No, lunta ei ole vielä toistaiseksi tullut kovinkaan paljoa (Pietarin kanuuna tervetuloa), mutta tarpeeksi kuitenkin maalatakseen maisemaa vähän valoisammaksi. Pakkasta sen sijaan on viimeisen viikon aikana riittänyt sitten senkin edestä. Kirjastokuningattaren mittarissa alimmillaan oltiin -29 asteessa... ja kaikille uteliaille tiedoksi...juu ei, en todellakaan mennyt ulos. Sen verran oli joki jäässä, että kaikki inkkarit olivat kerrankin samassa kanootissa.

Itse asiassa minä ja uudelle vuodelle löytämäni Se Oikea vietimme pakkaspäivät lämpimässä totaalisessa lockdownissa. Olen varmaan edellisessä elämässäni ollut kissa.

Osana lockdownia oli kyllä myös arkeologiset kaivaukset Rojuvuorella. Niitä kaivauksia tässä valtakunnassa nimittäin riittää myös vuodelle 2016. Tuloksena ei kadonneita sieluja, mutta pari löytöä tyyliin:"Mitä tuo täällä tekee".

Olen tullut siihen tulokseen, että yleinen kiltteys ympäri vuoden taitaa sittenkin kannattaa. Mutta kun se vaan on niin vaikeaa. Tosin hyvänä kannustimena kyllä toimii Joulupukin lisälahjat tämän valtakunnan johtohahmolle:

 "Poirot - The Definitive Collection" sisältää extrana mm. dokumentit "David Suchet on the Orient Express" ja "Being Poirot". Molemmat on näytetty myös Suomessa TV:ssä ja varsinkin Idän Pikajunasta kertova dokumentti on kiehtova. 

Uudelle vuodelle melkein tein niitä kuuluisia uuden vuoden lupauksia hetken mielihäiriössä, mutta sokeriton tammikuu kesti noin ehkä 3 1/2 tuntia, joten se kertokoon omalta osaltaan niistä lupauksista. Olkoon tammikuun "kiltteysteko" se, että kävin lauantaina ex-työparini kanssa valitsemassa hänelle uusiin näköelimiin sopivat puitteet eli pokat. Makutuomarin vastuullinen tehtävä oli varmistaa ettei lasien uusi omistaja a) näytä ihan tyhmältä ja b) ei hanki "Mummo Ankka-laseja". Tehtävä suoritettu ja pian uusien lasien omistajakin näkee maailman kirkkaammin!

Myös Kirjastokuningattaren ja Sen Oikean valtakuntaan on muuttanut uusi asukas, mutta tästä lisää myöhemmin, kunhan kaikki tarvittavat varusteet ensiesittelyä varten on saatu kokoon. Ei, ei ole nelijalkainen eikä omaa karvapeitettä. Joten tavataanhan taas.

"Kuolemansyntejä" ja pieniä paketteja

Kirjastokuningatar ei aikonut viettää jouluaan yhdessäkään kaapissa saatikka sitten saunanlauteilla aattoillan saunaa pidempiä aikoja, joten tässä valtakunnassa ei siivottu jouluksi kaappeja eikä pesty sitä saunaakaan. Voi...voi...Varmaan monessa muussa paikassa ne puunattiin Kirjastokuningattarenkin edestä. Takuulla olen jonkun tehokkaan täti-ihmisen mielestä syyllistynyt en vain yhteen, vaan peräti kahteen "kuolemansyntiin".

Kuningaskunnan setelipainossakin laitettiin rahantekokoneet hyvin ansaitulle tauolle, joten pidempi vapaa tuli todella tarpeeseen. Koko syksyn jatkunut valuutan jakaminen tuntui imaisseen kaiken viimeisenkin energian, joten elämän aikatauluttaminen oli silkka mahdottomuus sitä joulua odotellessa. Tosin korviin on kyllä kantautunut, että tehopakkauksia on ollut liikkeellä myös silläkin saralla meikäläisenkin edestä. Olkoon se kolmas "kuolemansynti" sitten se, ettei myöskään siivottu pientä pintaraapaisua lukuunottamatta ja ne piirakatkin oli ostettu kaupasta. Siinä neljäs "kuolemansynti" ja varmaan kyllä sinne seitsemäänkin saakka pääsisin, mutta jossain jo kaivellaan nitropurkkia siihen malliin, että jääköön loput kertomatta. Mutta emme syöneet lattialta, joten joulunviettoa ei edellämainituista "haitannut" mikään.

Aikoinaan AuPair-aikoina tunsin erään suomalaisen tytön, jonka amerikkalaisen poikaystävän perheessä juhlapyhätraditiot oli viety ihan uudelle levelille. He saattoivat viettää joulua juhannuksena ja Fourh of July:ta jouluna. Tänä vuonna sään ollessa Atlantin toisellakin puolella hupsistakeikkaa heittäneenä, Fourth of July-kekkerit olisi hyvinkin voinut polkaista pystyyn grillin äärelle. Sinänsä hauskaa, että juhlapyhät ovat yleensä takuuvarma ajankohta, jolloin sähköpostiin napsahtaa kuulumisia Amerikan mantereelta.

Ilmeisesti yleinen kiltteys kannattaa, sillä Kirjastokuningatartakin muistettiin pienillä paketeilla. Sen suuremmin "pröystäilemättä" haluan kuitenkin mainita muutaman mieltä lämmittäneen paketin:

1. Ex-työparini lahjoitti vuoden 2016 jokaiselle kuukaudelle Anna-Mari Westin ihania kuvituksia osuvine teksteineen. Varsinkin tammikuun teksti osuu napakymppiin:

Rakas Stressi,

Kun luet tämän, olen jo lähtenyt. En jaksanut enää - 

kanssasi on mahdotonta elää. Annoin sinulle kaikkeni,

mutta vaadit vaan lisää. Nyt se on loppu.

Vihdoin olen onnellinen - olen löytänyt Sen Oikean.

Hänen nimensä on Rentous,

ja hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.

Turha yrittää soittaa.

terveisin,

Minä

2. 1980-luvun alkupuoliskolla Kirjastokuningattaren elämään kuuluivat Agatha Christien dekkarit. Myös lauantai-iltoihin kuului kiinteästi TV:n ääressä vietetyt hetket Miss Marplen ratkaisemia mysteereitä katsellessa. Joan Hickson on edelleen se "ainoa oikea Miss Marple" ja sarjan teeman tunnistan vieläkin vaikka missä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Joulupukki oli käynyt ison ja tunnetun englantilaisen nettikaupan mustassa perjantaissa hankkimassa sarjan DVD-boksina. Joten edessä on aikamatka St. Mary Meadin kylään. 1980-lukuhan oli TV:n kulta-aikaa...mm. Dallas, Dynastia, iki-ihanat Tyttökullat ja yksinhuoltajat Kate & Allie.

3. Kirjastokuningattaren matkassa alusta saakka mukana roikkuneet tietävät, että sydämessäni on aina paikka yhdelle hyvin kohteliaalle ja karvaiselle karhuherralle, joka oli matkannut Perun perukoilta Paddingtonin rautatieasemalle Lontooseen.
 

Rakkaus Karhuherra Paddingtoniin toi mukanaan aivan ihanat lahjat:
 

4. Ja luonnollisesti Kirjastokuningattaren juhla- ja merkkipäiviin kuuluvat myös kirjat. Siellä ison ja tunnetun englantilaisen nettikaupan mustassa perjantaissa joulupukin matkaan oli tarttunut myös näyttelijä Linda Grayn (tunnetaan parhaiten Dallasin Sue Ellenin roolista) tuore teos "The Road to Happiness is always under construction" sekä jostain myös uusin Robin Cook "Verkossa".

Uudelle vuodelle 2016 minä ja Se Oikea aiomme jatkaa yhteistä matkaamme, kunnes jossain vaiheessa entinen rakkauteni stressi kokee, ettei voi elää ilman minua ja kokeilee onko todellakin turha yrittää soittaa. Suuri osa Suomea on tämän päivän elänyt kultakuumeessa, joten ei kun nostattamaan verenpainetta MM-lätkän pariin. Tutina on, että huomenna on Helsingissä juhlat, jotka alkavat jo tänä iltana. Tavataan taas!