Tänä viikonloppuna on vietetty pyhäinpäivää. Eilen oli myös asiaan sopivasti osuen "Taikuuden päivä". Kirjastokuningatarkin päätti kaivautua esiin luolastaan ja tehdä comebackin bloggaamisen maailmaan pitkän tauon jälkeen. Kuningaskunnan omasta mielestään köyhät ovat vaatineet Kirjastokuningattaren jakamattoman huomion siihen malliin, että setelipaino on pyörinyt laatat punaisina ja setelipölyä on yskitty kerta jos toinenkin oikein urakalla.
Meillä Suomessa pyhäinpäivä on edelleenkin enemmän harrashenkinen, koska silloin pitäisi pysähtyä miettimään niitä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet kanssamme jossain vaiheessa elämämme taivalta, mutta ovat poistuneet jo keskuudestamme. Ja huomasinhan sen eilen, kun ulkoilessa kiinnitin huomioita siihen, että liikkeellä oli tavallista "sunnuntaiaamua" enemmän ihmisiä ja monella oli suunta hautausmaalle.
Mutta samaan aikaan pyhäinpäivän rinnalle on tullut myös amerikkalainen Halloween-meininki kurpitsalyhtyineen, naamiaisineen ja haamuleivonnaisineen. Jos Kirjastokuningattaren toinen jalka on tukevasti siellä Amerikan mantereella, niin kallistun myös enemmän sinne Halloweenin puolelle. Sehän on vähän kuin toinen pääsiäinen.
Olen pari Halloweenia viettänyt itse pääkallopaikalla ison veden toisella puolen ja hauskaa on ollut. Ensimmäisellä kerralla AuPairina ollessa oli ns. kaikki liossa lasten kanssa puuhastellessa. Olin pukeutunut noidaksi ja asiaankuuluvat varusteet saatiin mustista cowboybootseista, mustista farkuista ja paidasta sekä mustista jätesäkeistä tehdyistä kietaisuhameesta ja viitasta, jossa oli foliosta taiteiltuja tähtiä. Koko komeuden kruunasi naamamaalit ja vihreäksi värjätty kampaus noitahattuineen sekä kimalteleva taikasauva. Ainoa miinuspuoli oli se, että naamamaalin putsaamiseen meni 250 g pötkö voita + pari tuntia sekä tuubi naamanpesuainetta ja vihreä hiusväri lähti noin neljännellä pesulla, vaikka aineiden piti olla vesiliukoisia.
Toisella kerralla tein elämäni ensimmäisen kerran tuttavuutta kurpitsalyhdyn kanssa. Sekin tosin meni vähän vinksalleen, koska olin enemmän kiinnostunut itse lyhden työstämisestä, kun taas kaverit olivat enemmän kiinnostuneita kurpitsan siemenien paahtamisesta ja syömisestä. Kävimme myös läheisellä farmilla, jonne oli rakennettu "Haunted House"-tapahtuma kummitustaloineen ja heinäkärryajeluineen pimeässä metsässä...ja mehän emme suinkaan olleet siellä metsässä yksin...hui!
Parvekkeen lisäksi viime aikoina kurpitsa on ollut in myös Kirjastokuningattaren ruokapöydässä. En ole siitä koskaan aiemmin oikein innostunut, mutta nyt olen aivan myyty. Juustohöylällä siitä saa kivoja siivuja, jotka sitten paistan pannulla. Vähän voita (ja sen pitää myös olla oikeaa voita), ripaus suolaa, pippuria ja jotain muuta kivaa paprika-/chilipohjaista maustetta ja loraus omenaviinietikkaa ja se on siinä. Toimii myös raasteena esim. riisin ja jauhelihan kanssa. Se on vähän kuin söisi keltaista porkkaanaa, mutta kypsyy porkkanaa nopeammin. Ja nimenomaan sen pitää olla kunnon "vanhanajan pyöreä oranssi kurpitsa". Myskikurpitsaa kokeilin ja söihän sitä ennemmin kuin turpaansa otti, mutta maku ei ollut niin hyvä ja pyöreän pehmeä.
Ja Halloweenhan ei ole mitään ilman edesmenneen Michael Jacksonin "Thriller"-biisiä...'Cause this is thriller, thriller night...Joten viettäkäämme huomenna kansallista kateuspäivää! Ja tavataanhan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti