Yllästunturin juurella on kaksi pientä kylää, Äkäslompolo ja Ylläsjärvi. Näissä asuu vakituisesti alle 800 asukasta ja heillä on runsaat kolme kuukautta aikaa haalia vuoden elantonsa. Majoituspaikkoja turisteille siellä on yli 23 000 (ja vielä lisää on suunnitteilla). Näin ainakin väitettiin Ylläksen keskipitkässä oppimateriaalissa eli SubTv:n "Ylläs - huipulla tuulee"-sarjan trailerissa.
Äkäslompolon osalta tämä varmaankin pitää paikkansa sillä siellä, jos missä, on mökki poikineen. On eri kokoista, eri näköistä ja vielä eri määrä neliöitäkin tarjolla. On joukossa pari hotelliakin. Äkäslompolon puoli on enemmänkin murtomaasuksijan paratiisia, kun taas Ylläsjärvi on niille, joiden pitää päästä mahdollisimman huipulle ja sieltä kunnon rytinällä alas...siis suksilla. Katuvalot sammuvat kylällä illalla klo 22:00, jotta mahdolliset revontulet näkyisivät paremmin.
Tottakai tutustumassa piti käydä Jounin kauppaan, jossa hyllyjen välissä ahersi kaikkien äitien unelmavävy, kauppias Sampo Kaulanen (tosin kylläkin tätä nykyä varattu mies. Kukapa voisi unohtaa kommentin, miten on ikävää, jos morsiamesta tulee leski jo ennen häitä?). Kaupasta muuten löytyi todella maistuvaa pienen kolarilaisen Sammalvaaran leipomon laktoositonta hiivareikäleipää, joka säilyy pehmeänä ja tuoreena todella pitkään. On myös todella hyvää paahdettuna tai parilalla. Ja palvelutiskistä löytynyt naudan paistijauheliha oli kuin Miss Universum kaikessa kauneudessaan markettitavaran rinnalla.
Ja tottakai yöeläjänä kirjastokuningatar teki tutumisretken myös Ylläksen Yöväenliikkeen päämajaan, Restaurant Toweriin. Paikka on ns. julkkisravintola, jonka omistajiin kuuluvat mm. laulajat Suvi Teräsniska ja Kaija Koo sekä näyttelijä Jussi Vatanen ja anonyymit kotikiusatut Veijo ja Pauli. Jos muuten et ole vielä käynyt anonyymien kotikiusattujen viikkokokouksessa, suosittelen sitä lämpimästi täällä. Towerin tiskin takaa löytyy Eeva "Jos en olisi saanut kristillistä kotikasvatusta, niin nyt s****na sanosin muutaman valitun sanan" Kaulanen omassa persoonassaan.
Äkäslompolon ja Yläsjärven kylät yhdistää toisiina 8,8 km pituinen Ylläksen maisematie. Tien varrelta löytyi talvinen taikametsä. Maisematie on varmasti hieno myös ruskan aikaan, mutta maagisin pätkä on pimeällä ja nimenomaan talvikelissä. Siellä on paikoitellen puut valaistu upeilla valoilla ja kun puiden oksat suorastaan notkuivat lumen painosta, näky oli todella satumainen. Yhdessä kohdassa oli erikseen pysähdyspaikka, jossa puita voi ihailla kaikessa rauhassa koko komeudessaan. Ja niitä todellakin olisi voinut istua ihailemassa lämpimässä autossa vaikka tuntikausia.
Ensimmäisen reissun aikana pakkasta oli se -15 astetta ja tuuli oli sitä luokkaa, että voi todellakin todeta huipulla tuulevan (saatikka sitten itse Yllästunturin huipulla, jonne pääsee 7 minuutissa gondolilla). En ole koskaan aiemmin antanut kameran laulaa samalaisissa arktisissa olosuhteissa kuin täällä. Toppahanskoilla on kameraa vähän vaikea käsitellä, joten silläkin uhalla, että saisin sormenpäihin paleltumia, luovuin suosiolla hanskoista. Näpit oli ihan tikkajäässä ennen kuin koko komeus oli ikuistettu monelta eri kantilta, mutta kyllä kannatti. Siinä maisemassa ja näkymässä oli todellakin taikaa, joka ei valitettavasti välity niin hyvin kuvista. Toisella reissulla maisematiellä pakkasta sekä tuulta oli vähemmän ja ei ollut niin tulenpalava hoppu saada kuvia otettua. Me likes!
Maisematien toisesta päästä löytyi sitten varmaan Suomen komein liikenneympyrä. Kyllä kelpaa siinä pyöriä ja ottaa suunnaksi hihtokeskuksen rinteet. Ski bussin kuljettaja varmaan sadatteli mielessään taas yhtä etelän turistia, joka seisoi liikenneympyrän reunalla filmailemassa kameransa kanssa.
Jonkinasteista kummastusta jo ennakkoon herätti kirjatokuningattaren suunnitelmat hiihtolomasta Lapissa suksitta tai suksimatta. Ihan suotta. Aika kului rattoisasti matkakumppanin intoilessa ladulla. Ennen kaikkea mieleen jäi se syvä hiljaisuus mökkiteillä kävellessä. Ei kuulunut autojen ääni, ei ollut työkoneita, eikä remonttia tekeviä naapureita...ei muuta kuin syvä, rauhoittava hiljaisuus. Pakostakin pisti miettimään, millaista siellä olisi asua pysyvästi. Kirjastokuningatar varmaankin olisi tyytyväinen oloonsa niin kauan, kun saatavilla olisi laajakaista ja toimiva postinjakelu.
Ja ainahan afterski:ssä voi lähteä vaikkapa Samuli Edelmannin kanssa kauas, niin pitkälle kuin kotoa vain voi, jolloin matka voi olla ihmeellinen mahdollisuus.
Ei meistä kummastakaan varmaankaan tullut "lapinhullua", mutta se on varma, ettei ensimmäinen kerta Lapissa jäänyt viimeiseksi kerraksi. Villeimmissä ajatuksissa on lähteä vielä uudelleen keväthangille, joskin todellisuudessa ruskan kohtaaminen on varmaan enemmänkin realistista. Vuosiluku jäänee kuitenkin avoimeksi. Tavataan taas! Vaikkapa Juoksenkin Pörröporossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti