Huipulla tuulee; A-osa

Monet Lapissa käyneet ovat hehkuttaneet sen lumoa ja kauneutta, joten pitihän kirjastokuningattaren ihan omin silmin nähdä, mistä siinä kaikessa hypessä oikein on kysymys. Olihan takana Ylläksen keskipitkä oppimäärä tv:n ääressä ja samalla avautui hyvä tilaisuus pitää hoviakin pohjoisen kreivikunnan tiluksilla. Brändaus tuntuu välillä olevan elämääkin tärkeämpi trendi ja niinpä hymy karehti huulilla, kun näin että pienessä Äkäslompolon kylässä oli Kaivohuone, Ylläksen Kaivohuone. Muistan, miten Helsingissä sijaitseva Kaivohuone oli jotain tosi hienoa ja yleelliseltä kuulostavaa siihen aikaan, kun kirjastokuningatar oli vielä "rinsessa". Tämä Ylläksen Kaivohuone on kuitenkin sportpub.

Idea Lappiin lähtemisestä tuli vähän tuulesta temmattuna ja lonkalta heitettynä ikään kuin puolivahingossa. Lähinnä reissukaveria kutkutti ne todennäköisesti loistokunnossa olevat luonnon lumelle ajetut ladut, joita varmaan riittäisi silmänkantamattomiin. Ennemmin loppuisi hiihtokunto kuin nuo lumiset ladut. Kirjastokuningatar on viettänyt useammankin hiihtoloman suksitta tai suksimatta latujen läheisyydessä, joten 2015 ei tehnyt tähän poikkeusta. Olisikohan 2016 vuorossa viimeinkin toisenlainen loma? Loma, johon ei kuulu sukset kolmantena pyöränä? Vaan vaikkapa Visa-kortti ja amerikkalainen, vihreä paperiraha ja vielä mielellään jonkun muun kuin kirjastokuningattaren oma...ja sitten tietenkin oltaisiin jumissa jossain amerikkalaisessa puuterilumihuiskussa. Ei hyvä!

   
Etukäteen yli 800km ajomatka tuntui kuolemanrangaistukselta ja ajatus ajomatkaan kuluvasta ajasta vielä hirveämmälle. Niinpä lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan suuntana oli Lappi. Kaupunki oli siihen aikaan aamusta aavemainen ja kun taajama loppui, ajovaloja lukuunottamatta pimeys otti vallan. Kirjastokuningatar on aina pitänyt automatkoista pimeällä (varmaan pimeän päänsä takia), joten eipä aikaakaan, kun olimme saavuttaneet Iisalmen. Sieltä matka jatkui todellista tekaritaipaletta pitkin eteenpäin kohti Pohjois-Pohjanmaata ja Oulua.

Ns."Tekaritaipale" alkoi kahden tienhoitopiirin rajalta. Siinä ei oltu käyty piiruakaan vahingossa kaverin puolella. Vanhemmille ihmisille olisi pitänyt olla varoitus, että tekarit ja kaikki muut heiluvat/likkuvat osat on syytä kiinnittää kunnolla, ettei tarvitse keräillä niitä tekareita tuulilasista tai joudu pysähtymään laittamaan muita osia uudelleen paikalleen. Tasaisen tärinän jälkeen edessä kuitenkin oli Oulu ja siitä pian Tornio, jossa suoritettiin pakollinen kauppapysähtyminen kartan ja kompassin vaativassa automarketissa. Siitä sitten starttasikin viimeinen erikoiskoe suuntana edelleen pohjoinen. Puikot heiluivat autossa mennen tulleen ajanvietteenä, joskin tuo tekele on nyt kotioloissa purettu takaisin alkutekijöihinsä ja aloitettu jälleen kerran alusta. Tuolleen ne työt ei varmasti lopu.

Maisemat muuttuivat hiljalleen ja yhdessä vaihessa autotien ja Ruotsin välissä oli vain joki ja kapea maakaistale. Tyynellä säällä voisi varmaan huudella hävyttömyyksiä valtakunnanrajan yli naapurin puolelle. Myös ensimmäiset tunturit tulivat näkyviin ja olivathan ne ensikertalaisesta erilaisia. Melkein jopa vaikuttaviakin. Ilta pimentyi ja viimein oli edessä viimeinen mutkainen talvitaipale Äkäslompoloon. Perille majapaikkaan saavuttiin 15 yli viisi illalla. Siellä edessä odottikin pienoinen hikijumppa lumitöiden merkeissä, kiitos puolittaisen pihanaurauksen yli pyyhkäisseen lumipyryn seurauksena. Enpä ole aikoihin kahlannut yhtä syvällä lumessa kuin siellä -15 asteen pakkasessa.

Kuten jo aiemmin kerroinkin, ensimmäiset vuorokaudet meni pöpön kourissa tutustuen vessan kaakeleihin halailun merkeissä ns. Ylläs-dietillä. Niinhän ne suuren maailman tähdetkin näille huippuklinikoille mennessään tekevät yleensä ensimmäisenä täydellisen tyhjennyksen, joten miksei siis kirjastokuningatarkin.

Mutta nyt meillä on sovittu treffit paikallisen yöpuun kanssa, joten se on menoa. Seuraavalla kerralla B-osassa käymme mm. tutustumassa taikametsään ja toteamme, että Yllläksellä huipulla todellakin tuulee. Tavataan taas!