Girl Power

 

Kuningaskunnan turuilla ja toreilla on viime aikoina huudeltu Kirjastokuningattaren perään. Kotosen Elli-täti jopa lähestyi vanhanajan etanapostilla. Hänen kuninkaallinen korkeutensa ei ole ollut pitkälla valtiovierailulla muilla mailla vierahilla, vaan kiitos blogipaastosta johtuu pitkälti kalalta kuulostavasta paikallisen kirjaston uudesta kirjastojärjestelmästä. Kirjastotätiemme kovalevyjen kestävyyttä päätettiin kokeilla loppuvuodesta vaihtamalla järjestelmään, joka antaa varsinkin varatuille uutuuskirjoille vain 2 viikon laina-ajan. Kevään kirjauutuudet ovat pitäneet siis hänen majesteettinsa kiireisenä. Niitä kun haluavat päästä muutkin ahmimaan. Jos putoat vahingossa katolta, onko mahdollista vakuuttaa läheisesi, että kyseessä todellakin oli vahinko? Näin alkaa Jojo Moyesin "Jos olisit tässä". Ja minähän olen nyt tässä!

Allakassa on erilaisia merkkipäiviä ja juhlapyhiä vuoden melkeinpä jokaiselle viikolle. Ja päälle tulevat vielä ne erikoiselta kuulostavat merkkipäivät erikseen. Miltä kuulostaa vaikkapa "Torkkupäivä", "Kaikki mitä tiedät on väärin"-päivä, jonka jälkeen vietetään tottakai "Kaikki mitä tiedät on oikein"-päivää?

Tiistaina 08.03. vietettiin kansainvälistä naistenpäivää eli kaikkien meidän ihanien ja itsenäisten naisten omaa päivää. Miksei se kansainvälinen naistenpäivä voisi olla joka päivä? Maailma on täynnä ja on ollut täynnä kiehtovia naisia, jotka "rule the world". Oli kyse sitten hallitsijoista, politiikoista, valkokankaan tähdistä tai meistä "ihan tavallisista kuolevaisista".

Iso-Britannia on oiva esimerkki maasta, jota naiset ovat hallinneet rautaisella otteella vuosisatojen ajan. Esim. nykyinen hallitsija Kuningatar Elizabeth II on saavuttanut kunnioitettavan määrän niin vuosia vallankahvassa kuin ikävuosinakin. Niitä ikävuosia on tulossa täyteen 90 huhtikuussa 2016 ja kunnon juhlat ovat toukokuussa Windsorin linnassa. Lähestyvä merkkipäivä näkyy varsinkin englantilaisissa lehdissä, kirjoissa ja kirjojen uusintapainoksissa. Omalta osaltaan tässä naisessa kiehtoo se, ettei hän ole koskaan näiden vuosien aikana antanut henkilöhaastattelua.

Politiikan saralla ovat tottakai meidän oma presidenttimme Tarja Halonen sekä USA:n entiset ulkoministerit Madeleine Albright ja Hillary Clinton. Albrighthan oli ensimmäinen USA:n ulkominsterinä toiminut nainen. Parhaiten tämä nainen muistetaan hänen lausahduksestaan:"'There is a special place in Hell for women who don't help other women (Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta muita naisia).

Hillary Clinton on ottanut "tehtäväkseen" tulla valituksi USA:n ensimmäiseksi naispresidentiksi marraskuun 2016 vaaleissa. Ainakin toistaiseksi kaikki näyttää sujuvan aika onnellisten tähtien alla. Joskin olen aiemmin ajatellut että Amerikka on loppujen lopuksi kuitenkin vanhoillinen maa, jossa ei tulla näkemään naista presidenttinä, mutta valitsivathan he Obamankin, joten miksei siis Hillary Clintoniakin. Jos vaaleissa vastakkain ovat miljärdööri Donald Trump ja Hillary Clinton, niin sanoisinpa että Clinton pesee Trumpilla lattian mennen tullen. Näissä naisissa tottakai kiehtoo valta, vaikka valtaa on kautta aikain pidetty hyvinkin miehisenä symbolina. Tuntuu hassulta ajatella, että kyseessä on maa, jossa kaukana ei ole aika, jolloin fiktiivinen, tv-sarjan demokraattinen presidentti olisi vaaleissa voittanut selvästi istuvan presidentin. Voiko "maailman vaikutusvaltaisin mies" ollakin nainen? Sen näemme marraskuussa 2016.

Valkokankaalla Katherine Hepburn tunnettiin vahvoista naisrooleista. Itse tutustuin tähän suureen tähteen teinivuosina eräänä kesänä, kun tv:ssä pyörivät nuo unohtumattomat elokuvat yhdessä Spencer Tracyn kanssa. Sarjan päätti dokumentti Tracysta, jossa kertojana oli Katherine Hepburn. Parillahan oli Hollywoodissa yleisesti tiedossa ollut salasuhde vuosikausia. Muistan vieläkin sen liikuttavan kohdan, jossa Hepburn luki kauan Tracyn kuoleman jälkeen tälle kirjoittamansa kirjeen.

Entä jos eläisikin lopun elämänsä täysillä yhtä täynnä intohimoa niin elämää kuin miehiäkin kohtaan kuin kahdeksan kertaa naimisissa ollut Elizabeth Taylor? Tarttuisi hetkeen ja antaisi vain mennä kuin kissa kuumalla katolla? Kenties siinä maailmassa, jossa USA:ta hallitsee fiktionaalinen demokraattien presidentti Josiah "Jed" Bartlet...ehkä siinä maailmassa se miehen euro on myös naisen euro. Tavataanhan taas?

Kuurankukkasia piirtyneen mun ikkunaani näin

Joulun alla tarvottiin ylenpalttisessa pimeydessä ja kosteudessa ja toivottiin kovasti lunta sekä pakkasia. No, lunta ei ole vielä toistaiseksi tullut kovinkaan paljoa (Pietarin kanuuna tervetuloa), mutta tarpeeksi kuitenkin maalatakseen maisemaa vähän valoisammaksi. Pakkasta sen sijaan on viimeisen viikon aikana riittänyt sitten senkin edestä. Kirjastokuningattaren mittarissa alimmillaan oltiin -29 asteessa... ja kaikille uteliaille tiedoksi...juu ei, en todellakaan mennyt ulos. Sen verran oli joki jäässä, että kaikki inkkarit olivat kerrankin samassa kanootissa.

Itse asiassa minä ja uudelle vuodelle löytämäni Se Oikea vietimme pakkaspäivät lämpimässä totaalisessa lockdownissa. Olen varmaan edellisessä elämässäni ollut kissa.

Osana lockdownia oli kyllä myös arkeologiset kaivaukset Rojuvuorella. Niitä kaivauksia tässä valtakunnassa nimittäin riittää myös vuodelle 2016. Tuloksena ei kadonneita sieluja, mutta pari löytöä tyyliin:"Mitä tuo täällä tekee".

Olen tullut siihen tulokseen, että yleinen kiltteys ympäri vuoden taitaa sittenkin kannattaa. Mutta kun se vaan on niin vaikeaa. Tosin hyvänä kannustimena kyllä toimii Joulupukin lisälahjat tämän valtakunnan johtohahmolle:

 "Poirot - The Definitive Collection" sisältää extrana mm. dokumentit "David Suchet on the Orient Express" ja "Being Poirot". Molemmat on näytetty myös Suomessa TV:ssä ja varsinkin Idän Pikajunasta kertova dokumentti on kiehtova. 

Uudelle vuodelle melkein tein niitä kuuluisia uuden vuoden lupauksia hetken mielihäiriössä, mutta sokeriton tammikuu kesti noin ehkä 3 1/2 tuntia, joten se kertokoon omalta osaltaan niistä lupauksista. Olkoon tammikuun "kiltteysteko" se, että kävin lauantaina ex-työparini kanssa valitsemassa hänelle uusiin näköelimiin sopivat puitteet eli pokat. Makutuomarin vastuullinen tehtävä oli varmistaa ettei lasien uusi omistaja a) näytä ihan tyhmältä ja b) ei hanki "Mummo Ankka-laseja". Tehtävä suoritettu ja pian uusien lasien omistajakin näkee maailman kirkkaammin!

Myös Kirjastokuningattaren ja Sen Oikean valtakuntaan on muuttanut uusi asukas, mutta tästä lisää myöhemmin, kunhan kaikki tarvittavat varusteet ensiesittelyä varten on saatu kokoon. Ei, ei ole nelijalkainen eikä omaa karvapeitettä. Joten tavataanhan taas.

"Kuolemansyntejä" ja pieniä paketteja

Kirjastokuningatar ei aikonut viettää jouluaan yhdessäkään kaapissa saatikka sitten saunanlauteilla aattoillan saunaa pidempiä aikoja, joten tässä valtakunnassa ei siivottu jouluksi kaappeja eikä pesty sitä saunaakaan. Voi...voi...Varmaan monessa muussa paikassa ne puunattiin Kirjastokuningattarenkin edestä. Takuulla olen jonkun tehokkaan täti-ihmisen mielestä syyllistynyt en vain yhteen, vaan peräti kahteen "kuolemansyntiin".

Kuningaskunnan setelipainossakin laitettiin rahantekokoneet hyvin ansaitulle tauolle, joten pidempi vapaa tuli todella tarpeeseen. Koko syksyn jatkunut valuutan jakaminen tuntui imaisseen kaiken viimeisenkin energian, joten elämän aikatauluttaminen oli silkka mahdottomuus sitä joulua odotellessa. Tosin korviin on kyllä kantautunut, että tehopakkauksia on ollut liikkeellä myös silläkin saralla meikäläisenkin edestä. Olkoon se kolmas "kuolemansynti" sitten se, ettei myöskään siivottu pientä pintaraapaisua lukuunottamatta ja ne piirakatkin oli ostettu kaupasta. Siinä neljäs "kuolemansynti" ja varmaan kyllä sinne seitsemäänkin saakka pääsisin, mutta jossain jo kaivellaan nitropurkkia siihen malliin, että jääköön loput kertomatta. Mutta emme syöneet lattialta, joten joulunviettoa ei edellämainituista "haitannut" mikään.

Aikoinaan AuPair-aikoina tunsin erään suomalaisen tytön, jonka amerikkalaisen poikaystävän perheessä juhlapyhätraditiot oli viety ihan uudelle levelille. He saattoivat viettää joulua juhannuksena ja Fourh of July:ta jouluna. Tänä vuonna sään ollessa Atlantin toisellakin puolella hupsistakeikkaa heittäneenä, Fourth of July-kekkerit olisi hyvinkin voinut polkaista pystyyn grillin äärelle. Sinänsä hauskaa, että juhlapyhät ovat yleensä takuuvarma ajankohta, jolloin sähköpostiin napsahtaa kuulumisia Amerikan mantereelta.

Ilmeisesti yleinen kiltteys kannattaa, sillä Kirjastokuningatartakin muistettiin pienillä paketeilla. Sen suuremmin "pröystäilemättä" haluan kuitenkin mainita muutaman mieltä lämmittäneen paketin:

1. Ex-työparini lahjoitti vuoden 2016 jokaiselle kuukaudelle Anna-Mari Westin ihania kuvituksia osuvine teksteineen. Varsinkin tammikuun teksti osuu napakymppiin:

Rakas Stressi,

Kun luet tämän, olen jo lähtenyt. En jaksanut enää - 

kanssasi on mahdotonta elää. Annoin sinulle kaikkeni,

mutta vaadit vaan lisää. Nyt se on loppu.

Vihdoin olen onnellinen - olen löytänyt Sen Oikean.

Hänen nimensä on Rentous,

ja hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.

Turha yrittää soittaa.

terveisin,

Minä

2. 1980-luvun alkupuoliskolla Kirjastokuningattaren elämään kuuluivat Agatha Christien dekkarit. Myös lauantai-iltoihin kuului kiinteästi TV:n ääressä vietetyt hetket Miss Marplen ratkaisemia mysteereitä katsellessa. Joan Hickson on edelleen se "ainoa oikea Miss Marple" ja sarjan teeman tunnistan vieläkin vaikka missä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Joulupukki oli käynyt ison ja tunnetun englantilaisen nettikaupan mustassa perjantaissa hankkimassa sarjan DVD-boksina. Joten edessä on aikamatka St. Mary Meadin kylään. 1980-lukuhan oli TV:n kulta-aikaa...mm. Dallas, Dynastia, iki-ihanat Tyttökullat ja yksinhuoltajat Kate & Allie.

3. Kirjastokuningattaren matkassa alusta saakka mukana roikkuneet tietävät, että sydämessäni on aina paikka yhdelle hyvin kohteliaalle ja karvaiselle karhuherralle, joka oli matkannut Perun perukoilta Paddingtonin rautatieasemalle Lontooseen.
 

Rakkaus Karhuherra Paddingtoniin toi mukanaan aivan ihanat lahjat:
 

4. Ja luonnollisesti Kirjastokuningattaren juhla- ja merkkipäiviin kuuluvat myös kirjat. Siellä ison ja tunnetun englantilaisen nettikaupan mustassa perjantaissa joulupukin matkaan oli tarttunut myös näyttelijä Linda Grayn (tunnetaan parhaiten Dallasin Sue Ellenin roolista) tuore teos "The Road to Happiness is always under construction" sekä jostain myös uusin Robin Cook "Verkossa".

Uudelle vuodelle 2016 minä ja Se Oikea aiomme jatkaa yhteistä matkaamme, kunnes jossain vaiheessa entinen rakkauteni stressi kokee, ettei voi elää ilman minua ja kokeilee onko todellakin turha yrittää soittaa. Suuri osa Suomea on tämän päivän elänyt kultakuumeessa, joten ei kun nostattamaan verenpainetta MM-lätkän pariin. Tutina on, että huomenna on Helsingissä juhlat, jotka alkavat jo tänä iltana. Tavataan taas!

Pahuuden paluu

Sateinen ja tuulinen lauantaiaamu toi mukanaan surullisia uutisia Ranskanmaalta. Pariisi oli joutunut terroristi-iskujen sarjan kohteeksi. Tapahtuman on jo nyt kerrottu olevan yksi Euroopan historian synkimmistä. Satoja kuolleita, vakavasti haavoittuneita ja loukkaantuneita viidessä paikassa tehtyjen iskujen jäljiltä. Pariisin terrori-iskujen suunnitelmien koko julma laajuus alkaa vasta vähitellen paljastua. Toteutuneiden iskujen lisäksi suunnitelmiin kuului vielä suurempi tuho kuin mikä lopulta toteutui, mutta onhan tuota jo tuossakin ihan tarpeeksi. Ihminen on ihmiselle susi. Jotenkin aina ennen sitä naivisti ajatteli, että "kaikki pahuus" oli siellä jossain, mutta viimeistään nyt Schengenin vapaan liikkumisen myötä on pakko ajatella, että eihän sitä voi koskaan tietää. Mutta ei pidä kuitenkaan antaa pelolle valtaa. Ei edes silloin, jos joutuu työssään tahtomattaan uhkailun kohteeksi.

Uutiset veivät ajatukset äskettäin luettuun Jouko Heikuran "Asemapaikka New York" kirjaan. Kirja on kolmas kirja sarjassa, joka kertoo toimittaja Rakel Vargaksesta (os.Aho). Tällä kertaa hänen asemapaikkanaan on New York. Edelliset kirjat ovat sijoittuneet Lontooseen ja Balkanille ja nekin ovat lukujonossa.

  "New York oli lähes aina jalkeilla. Se tuntui pelottavan nopeatempoiselta ja rauhattomalta, suorastaan hermostuneelta. New York oli myös toimiva suurkaupunki: metrojunat kiitivät katujen alla läpi yön, baareista sai cocktaileja aamuun asti ja  lähimmästä kulmakaupasta kuuman kahvin tai rasiallisen donitseja milloin tahansa."

Rakelin työn Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana piti olla suurvaltapolitiikkaa ja sen selittämistä asiaa ymmärtämättömille suomalaisille, reportaaseja ja elämänmenoa, tähtihaastatteluja ja etusivun uutisia.

"Hän istui Rockefeller Plazan reunaan penkille katselemaan elämänmenoa. Talvisin aukiolle jäädytettiin luistinrata ja pystytettiin New Yorkin suurin joulukuusi. Rakel oli ollut paikalla kun kuuseen sytettiin valot: orkesteri puhalsi nuotteja, tähtiliput liehuivat suorissa riveissä ja lapset kirmailivat luistinradalla. Hän oli silloin tiennyt törmänneensä amerikkalaisuuden ytimeen. Tunnelma oli ollut kuin Norman Rockwellin piirroksissa."

Työ Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana murenee Sex and the City-elämästä kirkkaana syyskuun aamuna, kun Good Morning America haluaa kertoa hyviä uutisia: Itärannikolle oli luvassa lämmin, aurinkoinen päivä. Äkkiä kuuluu kuin kaupunkia lähestyisi ukkonen, vaikka säätiedotus oli juuri luvannut pilvettömän taivaan. Aamutelevisiossa ruutuun ilmestyy kuva World Trade Centerin torneista. Korkealla pohjoistornin seinässä on suuri reikä, joka pursuaa mustaa savua ja liekkejä. Lämmintä, aurinkoista päivää luvannut mies kertoo, että yhteen maailman korkeimmista pilvenpiirtäjistä oli törmännyt lentokone. Erinomaisesta lentosäästä huolimatta.

"Tuli tuolta ja ajoi suoraan päin tornia", hän sanoi ja osoitti Hudson joen yli, "Iso matkustajakone, pirun matalalla ja piti niin kovaa meteliä että korvani olivat haljeta. Syöksyi täysillä päin."

"Hirveä onnettomuus."

"Ei se onnettomuus ollut."

"Ehkä koneeseen oli tullut vika ja se yritti kiertää World Tarde Centerin tornit ennen laskeutumistaan JFK:lle."

"Ei yrittänyt."

"Kun hän uudelleen nosti katseensa 40 korttelin päässä sauvuavaa pilvenpiirtäjää kohti, hän näki sen takana mereltä lähestyvän, aamuauringossa hopeisena välkehtivän toisen lentokoneen. Ääntä ei velä kuulunut, mutta se lensi paljon kovempaa ja matalampana kuin tavallisesti lentokenttää lähestyvät koneet. Rakel sai vihdoin putken kiinni kameran runkoon ja näki sen läpi kuinka kone katosi WTC-tornien taakse. Seurasi raju räjähdys, pilvenpiirtäjän runko leimahti ja näytti kuin sen vyötärölle olisi syttynyt tulinen balettihame."

Kaksi lentokonetta törmää World Trade Centerin torneihin, ja Rakel Vargas katsoo vierestä, kuinka ihmiset putoavat taivaalta kuolemaansa. Hän myös kokee kirjaimellisesti sen, mitä tarkoittaa juosta henkensä edestä.

"Jyrinä kuului Rakelin selän takaa. Hän näki, kuinka etelätornin huipu alkoi pudota. Näytti kuin maa pilvenpiirtäjän alla olisi avautunut ja 110 kerroksinen torni alkanut syöksyä sen sisään. Romahtavan rakennuksen ympärille ilmestyi suuri valkoinen vaippa, joka alkoi levitä joka suuntaan. Jyrinä kasvoi korvia huumaavaksi ja Rakel ymmärsi viimeinkin mitä tarkoittaa juosta henkensä edestä. Kun romahduksen aiheuttama savusumu alkoi hälvetä, Rakle näki että vain toinen torneista oli pystyssä. Samassa antennia katollaan kannatteleva pohjoistorni tärähti ja heilahti kuin ajatuksen voimasta. Alkoi kuulua taas voimakasta jylinää. Betonia alkoi syöksyä taivaalta kuin vettä putouksesta. Näytti siltä kuin pilvenpiirtäjä olisi lyöty maan sisään kuin suuri, kiiltävä rautanaula. Valtava pilvi nousi kohti taivasta, jähmettyi hetkeksi ja alkoi levitä lumivyörön lailla."

Terroristien aseina oli juuri neljä, mantereen ylilentoa varten täyteen tankattua konetta, jotka räjähtivät kuin palopommit. Vaikka kaksoistornit oli suunniteltu kestämään suuren matkustajakoneen osuma, ei laskelmissa ollut otettu huomioon sitä, että koneen tankit olisivat täynnä räjähdysherkkää kerosiinia. Kolmas kone iskeytyi puolustusministeriö Pentagonin seinään ja vaikka 200 ihmistä kuoli, vaikutti tuho pieneltä New Yorkin iskuihin verrattuna. Neljäs kone oli jo ottanut uuden suunnan kohti Washington D.C:tä, kun kyydissä olleet matkustajat saivat tietää itärannikon tapahtumista ja he tekivät rynnäkön ohjaimoon. Neljäs kone syöksyi Pennsylvaniassa sen seurauksena metsään eikä todennäköisesti kohteena olleeseen Valkoiseen Taloon tai Capitol Hillille.

  "Tuhansia ihmisiä oli kadonnut ja kuollut. He olivat tukehtuneet, palaneet, murskaantuneet, jauhaantuneet tuhkaksi ja savusumuksi ja haihtuneet maailman tuuliin Manhattanin yllä."

Amerikkalainen draamantaju toimi kuten aina. Syyskuun yhdentenätoistapäivänä tehty isku sai nimen 9/11, joka sattuu olemaan myös maan kansallinen hätänumero. Tässäkö 2000-luvun Titanic?

Mutta minkälainen voima on aatteella, joka saa jonkun laittamaan ylleen räjähdeliivin täysin tietoisena siitä, että tehtävänä on laukaista ne räjähteet, aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa ja menettää myös oma henki? 13.11. vietetty "Maailman kiltteyspäivä" ei todellakaan ollut Pariisissa kiltti. Ihminen on ihmiselle susi niin monella tapaa. Tavataan taas iloisimmissa merkeissä piakkoin!

Halloween - 'Cause this is thriller, thriller night...

Tänä viikonloppuna on vietetty pyhäinpäivää. Eilen oli myös asiaan sopivasti osuen "Taikuuden päivä". Kirjastokuningatarkin päätti kaivautua esiin luolastaan ja tehdä comebackin bloggaamisen maailmaan pitkän tauon jälkeen. Kuningaskunnan omasta mielestään köyhät ovat vaatineet Kirjastokuningattaren jakamattoman huomion siihen malliin, että setelipaino on pyörinyt laatat punaisina ja setelipölyä on yskitty kerta jos toinenkin oikein urakalla.

Meillä Suomessa pyhäinpäivä on edelleenkin enemmän harrashenkinen, koska silloin pitäisi pysähtyä miettimään niitä ihmisiä, jotka ovat kulkeneet kanssamme jossain vaiheessa elämämme taivalta, mutta ovat poistuneet jo keskuudestamme. Ja huomasinhan sen eilen, kun ulkoilessa kiinnitin huomioita siihen, että liikkeellä oli tavallista "sunnuntaiaamua" enemmän ihmisiä ja monella oli suunta hautausmaalle.

Mutta samaan aikaan pyhäinpäivän rinnalle on tullut myös amerikkalainen Halloween-meininki kurpitsalyhtyineen, naamiaisineen ja haamuleivonnaisineen. Jos Kirjastokuningattaren toinen jalka on tukevasti siellä Amerikan mantereella, niin kallistun myös enemmän sinne Halloweenin puolelle. Sehän on vähän kuin toinen pääsiäinen.

Olen pari Halloweenia viettänyt itse pääkallopaikalla ison veden toisella puolen ja hauskaa on ollut. Ensimmäisellä kerralla AuPairina ollessa oli ns. kaikki liossa lasten kanssa puuhastellessa. Olin pukeutunut noidaksi ja asiaankuuluvat varusteet saatiin mustista cowboybootseista, mustista farkuista ja paidasta sekä mustista jätesäkeistä tehdyistä kietaisuhameesta ja viitasta, jossa oli foliosta taiteiltuja tähtiä. Koko komeuden kruunasi naamamaalit ja vihreäksi värjätty kampaus noitahattuineen sekä kimalteleva taikasauva. Ainoa miinuspuoli oli se, että naamamaalin putsaamiseen meni 250 g pötkö voita + pari tuntia sekä tuubi naamanpesuainetta ja vihreä hiusväri lähti noin neljännellä pesulla, vaikka aineiden piti olla vesiliukoisia.

Toisella kerralla tein elämäni ensimmäisen kerran tuttavuutta kurpitsalyhdyn kanssa. Sekin tosin meni vähän vinksalleen, koska olin enemmän kiinnostunut itse lyhden työstämisestä, kun taas kaverit olivat enemmän kiinnostuneita kurpitsan siemenien paahtamisesta ja syömisestä. Kävimme myös läheisellä farmilla, jonne oli rakennettu "Haunted House"-tapahtuma kummitustaloineen ja heinäkärryajeluineen pimeässä metsässä...ja mehän emme suinkaan olleet siellä metsässä yksin...hui! 

Parvekkeen lisäksi viime aikoina kurpitsa on ollut in myös Kirjastokuningattaren ruokapöydässä. En ole siitä koskaan aiemmin oikein innostunut, mutta nyt olen aivan myyty. Juustohöylällä siitä saa kivoja siivuja, jotka sitten paistan pannulla. Vähän voita (ja sen pitää myös olla oikeaa voita), ripaus suolaa, pippuria ja jotain muuta kivaa paprika-/chilipohjaista maustetta ja loraus omenaviinietikkaa ja se on siinä. Toimii myös raasteena esim. riisin ja jauhelihan kanssa. Se on vähän kuin söisi keltaista porkkaanaa, mutta kypsyy porkkanaa nopeammin. Ja nimenomaan sen pitää olla kunnon "vanhanajan pyöreä oranssi kurpitsa". Myskikurpitsaa kokeilin ja söihän sitä ennemmin kuin turpaansa otti, mutta maku ei ollut niin hyvä ja pyöreän pehmeä.

Ja Halloweenhan ei ole mitään ilman edesmenneen Michael Jacksonin "Thriller"-biisiä...'Cause this is thriller, thriller night...Joten viettäkäämme huomenna kansallista kateuspäivää! Ja tavataanhan taas!

Kesä maistuu mansikalta

Jälleen on tullut se kauan ja hartaasti odotettu aika vuodesta, jolloin toinen toistaan komeammat punaiset yksilöt yrittävät kiinnittää ohikulkijan huomiota paikallisilla toreilla ja suurten markettien edustalla. Ne suorastaan vaativat pääsyä mukaasi arvaamatta laisinkaan, että se on matka, jolta ei ole paluuta. Eli tuoreet mansikat ovat saapuneet! Nam!

Vaikka kesä onkin säiden suhteen välillä tarjonnut toivomisen varaakin, niin mansikoille se on ainakin tehnyt hyvää. Kokoa ja näköä riittää, kuten myös makuakin, vaikkakin maku on kenties hieman joutunut kyllä antamaan periksi säiden herralle. Mutta hyviä ne ovat joka tapauksessa. Tänä viikonloppuna on Kirjastokuningattaren kurkusta alas matkannut kilo ja se toinenkin ja varmaan myös se senkin jälkeinen. Tuoreina ne ovat kuitenkin parhaimmillaan.

Työviikon päätteeksi Kirjastokuningatar heitti lenkkitossut jalkaansa ja suunnisti happihyppelylle (josta se hyppely on kyllä aika kaukana) karistaakseen setelipainossa pöllynneen paperipölyn ulos keuhkoistaan. Kylille oli eksynyt myös Kotosen täti, joka hyvin sujuvasti seurusteli jäätelönsä kanssa paikkakunnan parhaimmalla jäätelökioskilla. Myöhemmin selvisi, että ne mukana kulkevat olemattomat, erittäin vilkkaan mielikuvituksen synnyttämät laiskuusläskit ja mukavuusmakkarat olivat viikonlopun alkajaisiksi suunnitelemassa letkajenkkaa. No, selvisi ainakin syy siihen väenpaljouteen jäätelökioskin lähettyvillä (tosin lienee oma osansa ollut myös vanhojen laivojen regatalla).

Oletko koskaan tavannut himoshoppaajaa? Ja nyt ei puhuta Kirjastokuningattaresta. Kyseessä on Sophien Kinsellan fiktiivinen henkilöhahmo Becky Brandon (Blomwood), joka tunnetaan myös himoshoppaajana. Kirjasarjassa on on juuri ilmestynyt suomeksi seitsemäs osa "Himoshoppaaja tähtien tiellä". Siinä Becky muuttaa miehensä töiden perässä Los Angelesiin yhdessä kolmevuotiaan tyttärensä Minnien kanssa. Rodeo Drive...here comes Becky.

 "Siis Losissahan nyt ollaan. Julkkisten kotikonnuilla. He ovat paikallinen luonnonilmiö. Kaikkihan tietävät, että Losiin tulaan julkkiksia katsomaan, ihan niin kuin Sri Lankaan mennään katsomaan norsuja".

"Sitä vaan, että olen kuullut pelkkää hyvää eräästä paikasta. Se on nimeltään Golden Peace. Oletko kuullut siitä?".

"Olen, totta kai. Se vieroituskeskus"

"Ei se ole pelkkä vieroituskeskus", Luke sanoo. "Siellä on paljon eri ohjelmia, ja siellä hoidetaan kaikenlaisia...häiriöitä. Sillä tyypillä, jonka kanssa puhuin, on tyttöystävä, joka oli ennen kauhea hamstraaja. Tytön elämä oli mennä pilalle. Hän hakeutui Golden Peaceen ja selvisi tosiaan ongelmastaan. Tuli vain mieleen, voisiko jostain sellaisesta olla apua. Siis sinulle?"

Kestää hetken, ennen kuin oivallan, mitä Luke tarkoittaa. "Minulleko? Mutta enhän minä ole mikään hamstraaja. Tai alkoholisti".

"Et, mutta sinä...", Luke hieraisee nenäänsä. "Sinulla on ollut joskus taipumusta tuhlailuun, eikö niin?".

 Beckyn ja Luken pieni Minnie-tyttö on kerrassaan hurmaava. 

 "Perillä ollaan! Esikoulu kutsuu! Kulta, jännittääkö sinua?".

"Jenkkitolveroratissa", Minnie vastaa rauhallisesti.

Tuijotan häntä kauhuissani. mistä hän tuon on oppinut? En kai minä sanonut niin?

"Tolvero", Minnie sanoo minusta piittaamatta. "Jenkkitolvero ratissa, jenkkitolvero ratissa..."

Kaikesta huomaa, ettei omena Minnien kohdalla ole kauas puusta pudonnut. Voi vain kuvitella millainen "pikku-fashionista" Minniesta vielä tulee.

"Mun aurinkolasit", Minnie sanoo heti äkättyään vintage-Missonit. "Mun, mun, mun..."

"Minnie!", sanon ankarasti. "Ei saa sanoa mun!".

"Kiitos", Minnie korjaa heti. "Kiiiii-tos!".

"Ei kulta Nämä ovat äidin".

"Kiiii-tos", Minnie hyökkää päättäväisesti lasien kimppuun.

"Ota sinä vaikka"...katselen ympärilleni ja huomaan leikkikäsilaukun, jonka sitten ojennan hänelle. "Tämä".

Minnie katselee sitä halveksivasti. "Niin eilistä", hän muotoilee huolellisesti ja paiskaa laukun lattialle.

Losissa Becky on päättänyt luoda uuden uran tähtistylistina ja kun Becky jotain päättää, aina sattuu ja tapahtuu. Todella mukava kirja, jota oli pakko vaan jatkaa ja jatkaa, vaikka tiesi, että Becky lopulta kokisi "herätyksen" nähdäkseen itsensä niin kuin muut läheiset hänet näkivät. Kirjan loppu antoi ymmärtää, että lisää on tulossa.

Toinen mielenkiintoinen kirja oli dekkarikuningatar Agatha Christien "Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus". Kuten varmaan niin moni meistä, myös Kirjastokuningatar on lukenut läpi kaikki Christien dekkarit jossain vaiheessa. Tässä kirjassa mielenkiinnon herätti kirjan upea kansi. Kuvitus on taiteilija Tom Adamsin, joka 1960-1970-luvuilla suunnitteli kaikki Christien pokkareiden kannet Englannissa.

Kyseessä on Agatha Christien vuonna 1954 kirjoittama pienoisromaani, jonka tuottojen avulla oli tarkoitus avustaa kirkon kunnostusrahastoa. Pienoisromaani jäi pöytälaatikkoon, mutta sen pohjalta Christie kirjoitti "Kuolleen miehen huvimaja" dekkarinsa. Tarina oli mukaansatempaiseva näinkin, joskin loppuratkaisu tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lukiesssa jäi tunne niin kuin siitä väliltä olisi puuttunut iso osa, joka olisi vienyt kohti loppua. Tuskinpa kovinkaan moni osasi arvata sitä lukiessaan. En minä ainakaan!

Mutta kesä maistuu tällä hetkellä mansikalta, joten tavataanhan taas!

Kesällä kerran vai kerranko kesällä?

Kesän ensimmäinen kunnon lämpöaalto saavutti myös Kirjastokuningattaren valtakunnassa jokaisen kolkan. Tunteiden ja tuoksujen sijaan pikemminkin löytyi tuskaa ja tunnetta, mutta ei kovin paljon havaittavaa aivotoimintaa. Tulevan viikon sääennusteita katsellessa tuntuu se myös tällä erää olevan taas se viimeinen lämpöaalto. Haittaaks se? No ei haittaa! Sorsaemokin oli vienyt poikasensa hellepäivän aamuna aamu-uinnille ohitustien varteen. Katseli kovin tarkkaan, mitä jäbä duunaa ja aikansa poseerattuaan ilmoitti jälkikasvulle, että on aika jatkaa matkaa. Nopeasti muodostui jono emon selän taa ja lähdettiin uiskentelemaan aavalle ulapalle päin. Näitä luonnon pieniä ihmeitä on mukava seurailla kävelyreissuilla.

Tarkkasilmäisimmät ovat varmaankin huomanneet televisiota tuijottaessaan, että New Yorkissa katukuvassa näkyy punapohjaisia kenkiä, mutta myös paljon kumipohjaisia tennareita ja lenkkitossuja. Los Angelesissa niitä punapohjia on vieläkin enemmän. Punapohjaiset kengät ovat siis huippusuunnittelija Christian Louboutinin suunnitelmia kenkiä, joiden tunnusmerkki on kirkuvan punainen pohja...ja kallis hinta, sillä niihin saa helposti uppoamaan euron jos toisenkin. Esim. vuonna 2013 kallein kenkäpari maksoi n. 2800 euroa. Ja ei, Kirjastokuningattarelta ei löydy Louboutinia, vaikka kyllä olen niitä jalkaani kokeillut (en tosin noita liki kolmen tonnin kenkiä). Pystyssä pysyin, mutta askeltakaan en niillä 120 mm koroilla ottanut, enkä ota.

Eräs ikimuistoisimmista reissuista oli eräs toukokuinen reissu menneinä vuosina "Isoon Omenaan" eli New Yorkiin. Kaupungissa oli viimeiset pari päivää sellainen +29 asteen helle ja siellä ilman kosteusprosentti helteellä on toista kuin meillä Suomesssa. Kävelimme kaupungilla pakokaasujen keskellä imemässä vielä viimeiset henkäykset suurkaupungin sykkeestä, kun 5th Avenueta ylöspäin kävellessä alkoi jalkapohjissa tuntua outoa poltetta. Majapaikkamme ei ollut kaukana, joten jatkoin matkaa asiaa sen enempää miettimättä. Perille päästyä paljastui, että kummastakin kengästä oli sulanut kuminen pohja päkiän kohdalta. Eli kengässä oli ihan rehellinen tosi iso reikä, josta paistoi päivä läpi. Että taisi olla siellä kadun pinnassa asteita aika reippaasti.

Aiemmin keväällä taivalsin matkaa yhdessä Harold Fryn kanssa kirjassa:"Harold Fryn odottamaton toivioretki". Kirjaan on nyt ilmestynyt itsenäinen jatko-osa "Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu". (kirjailija itse tosin tekee selväksi sen loppusanoissa, ettei kyseessä ole minkäänlainen jatko-osa, vaan pikemminkin rinnakkaisteos). Kirja kuljettaa edellisen kirjan tarinaa kevyesti rinnallaan, mutta kertoo samalla myös Queenien tarinaa hänen odottaessaan Harold Fryn saapumista toivioretkellään. Ensimmäisessä kirjassa Queenie oli "vain" saattokodissa kuolemaa odottava nainen, mutta nyt hänestä paljastuu enemmän.

 "Voi olla että teen vittu kuolemaa, mutta en sentään vielä ole kuollut. Jos Harold Fry suhtautuu vaellukseensa vakavasti, hän saa luvan vaeltaa minunkin takiani. Muuta ei tarvitse tehdä kuin odottaa. Se käy helposti."

"Se on sitten sovittu", Finty sanoi. "Kaikki äänestävät yksituumaisesti kyllä. Tästä lähtien kukaan ei kuole. Kaikki odottavat Harold Fryn tuloa."

Tästä toisesta osasta puuttuu "se jokin"...se, joka saa kääntämään sivun toisensa jälkeen ja odottamaan mitä kaikkea vielä tapahtuukin. Kirja on toki hyvin kirjoitettu ja jos pidit ensimmäisestä kirjasta, pidät varmaan myös tästäkin. Mutta kirjat nimenomaan kannattaa lukea järjestyksessä. Tässä kirjassa kerronta on jotenkin hyppivää ja paljon ensimmäistä osaa rikkonaisempaa. Kenties se olisi ollut parempi, jos tarinaa olisi kerrottu jatkuvana tarinana "aikamatkustuksen" sijaan. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin pienoinen pettymys. Joskin loppua kohti huvitti jo se, että aina kun saattokodissa tapahtui jotain, luku päättyi hautaustoimiston auton saapumiseen.

Ensimmäisen kirjan tavoin taas Andrew Davidsonin kuvitukset ovat hienoja, joskaan nyt kuvitusta ei ole niin paljon kuin aikaisemmin.

 Eli kesällä kerran vai kerranko kesällä? Tavataan taas!