Powered By Blogger

perjantai 30. tammikuuta 2015

Sukuvikako, jos suksi ei luista?

Jälleen alkaa olla käsillä se aika vuodesta, kun moni auto pakataan enemmän tai vähemmän täyteen ja otetaan suunta kohti pohjoisen hiihtolatuja hullunkiilto silmissä. Onhan siellä lunta, luistavia latuja ja ennenkaikkea aikaa ladulla, vaikka muille jakaa. Mutta jo ennen matkaan lähtöä edessä voi olla mielenkiintoinen kokemus.


Jos olet suuntaamassa matkalle yksin, olet onnettaren suosiossa. Jos mukaasi on lähdössä suhteen toinenkin osapuoli, niin syvimmät osanottoni. Varsinkin, jos kyseessä on mies. Viimeksi kirjastokuningatar otti lukua kuultuaan, että hiihtolomamatkaa varten pakkaus oli hyvällä mallilla. "Hyvä malli" osoittautui hiihtovarusteiden, suksien ja niiden voitelutarvikkeiden pakkaukseksi. Olen jo kauan sitten luopunut yrityksistä ymmärtää, montako purkkia voidetta yhdet sukset oikein tarvitsevat.

Seuraavalle levelille päästiin viattoman tiedustelun seurauksena, onko kenties minkäänlaista käsitystä siitä, mitä omavaraisuusperiaatteella toimiva mökkimajoitus tarkoittaa. Kuulemma, että vain ruokaa viedään mennessä. Tässä vaiheessa kirjastokuningatar ei tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Pienen valistushetken seurauksena oltiin siinä pisteessä, että sinne viedään paljon muutakin kuin vain ruokaa...että jos ihan kynään tarttuisi ja kirjoittaisi vaikkapa pienen listan. Lista valmistui pikavauhtia ja nyt olen vakuuttunut siitä, että miehiltä puuttuu juuri se yksi aivosolu, joka kirjastokuningattarella on välillä ihan liikaa. Tai ainakin juuri ne puutteelliset yksilöt ovat eksyneet kirjastokuningattaren tielle. Ai niin "se lista"...Hiihto-lehti, "Kehity hiihtäjänä"-kirja sekä villasukat ja joku DVD. Tässä vaiheessa kirjastokuningatar kehoitti kuuntelemaan lumisen ladun laulua ja ryhtyi itse tositoimiin.


Kaikesta tästä voi päätellä, että edessä on ensimmäinen hiihtoloma Lappiin, sekä suksilla että suksitta. Toki tv:n ääressä olen todennut monta kertaa, että Ylläksen huipulla tuulee. Hiihtolomamatka ilman suksia voi olla virkistävä vaihtoehto, kun asenne on vain kohdallaan. Älä missään nimessä ryhdy selittelemään, miksi et hiihdä. Päätöstäsi olla hiihtämättä ja vielä Lapissa taatusti ihmetellään, mutta jos ei kerran huvita hiihtää, niin ei huvita. Jos olet päättänyt ettet hiihdä, niin älä hiihdä. Väkisinkin jossain vaiheessa korviin kantautuu anelu ladulle lähtemisestä edes tämän yhden kerran. Mutta ne on toiset mimmit, kun hiihtää...kun olet päätöksesi tehnyt olla hiihtämättä, niin pysy siinä.

 

Matkailun on tarkoitus olla kivaa. Jos on suksitta hiihtolomalla, kannattaa miettiä mitä kaikkea kivaa voi tehdä sillä aikaa, kun muut urakoivat ladulla. Pakkaa mukaan kasa kirjoja, elokuvia tai käsityö tai vaikkapa kaikki kolme. Voit ottaa mukaan myös kannettavan tietokoneen ja kaikki ne konetta vaativat jutut, joiden tekemiseen ei muka kotona ole aikaa. Kamerakin on kiva mukana. Valvo myöhään, nuku pitkään ja ota ennenkaikkea päiväunet. Ne ovat aina luksusta. Se, ettät sinä et hiihdä, ei tarkoita sitä, että olet kokki tai siivooja. Jos et aidosti nauti kokkkauksesta tai leipomisesta, älä lado pöytään sen sun seitsemää sorttia odottamaan nälkäisiä ladulta palaajia. Jääkaappi tuskin lienee tyhjä.


Hiihtokeskukseen matkustaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi pukeutua urheilullisesti toppa-asuun tilanteessa kuin tilanteessa. Kanattaa pukeutua juuri niin, että koko asu huutaa sinun olevan hiihdonvastustaja. Lisäpisteitä saa, jos omistaa täysipitkän turkin ja turkishatun. Kun tunturissa tuulee ja ulkona pyryttää, voi pitää myös pyjamapäivän. Miten voikin tuo syntinen herkku, suklaa, maistua silloin aina sen piirun verran paremmalle?

Loppujen lopuksi tärkeintähän ei ole hiihtäminen eikä hiihdettyjen kilometrien määrä, vaan yhdessäolo ja oma mielenrauha itse kullekin sopivalla tavalla. Seuraavan viikon Kirjastokuningattaren löytänee todennäköisesti Yöväen liikkeen päämajasta Restaurant Towerista tai Taigan ravintolamaailmasta. Tai kenties Jounin kaupalta. Joten tavataan taas!

PS. Kaikki ne tädit ja sedät, joilla hiihdon nälkä ei ole vielä nähty, antakaa palaa!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Puuterilunta

Tänään ison meren takana Amerikassa on "Puuteripäivä". Tällä puuterilla ei ole mitään tekemistä naisten tasoittavan naamapakkelin kanssa, vaan se on meille niin tuttua lunta. Eräs New Yorkissa ilmestyvä lehti julisti nettisivuillaan, että tänään on "Powder Day". Niille, jotka ovat eläneet uutispimennossa tällä viikolla, niin kysehän on siitä, että Amerikan itärannikolla sataa lunta. Aivan oikein...lunta ja se ei todellakaan ole vain unta.


New Yorkista New Hampshireen on julistettu kansallinen hätätila ja ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä. Moni on hamstrannut ruokaa ja juomaa niin paljon, että osassa kaupoista hyllyt ja varastot ovat tyhjentyneet. Lisäksi tuhannet lennot seisovat. Lentojen pysäyttämisen ymmärrän täysin, mutta kansallinen hätätila ja kansalliskaarti hälytystilassa, koska sataa lunta? Ja nyt joku fiksu täti-immeinen tietysti heristää kirjastokuningattarelle sormeaan ja sanoo, että kun ne eivät ole siellä tottuneet siihen, että sataa lunta. No niin, joo...jossain Kaliforniassa ehkä, mutta varsinkin viime vuosina itärannikolla on joka talvi tullut lunta ja sitä on tullut ihan mukavat kinokset silloin, kun sitä lunta sitten tulee. Huvittaa ihan suunnattomasti tälläistä Suomi-tyttöä.

Kannattaa pitää mielessä, että kirjastokuningatarta huvittaa siis New York. Kaupungin pormestari Bill de Blasio ilmoitti ennakkoon:"Hakeutukaa suojaan. Ryhtykää kaikkiin varotoimiin. Valmistautukaa äärisääolosuhteisiin. Myrsky voi olla yksi suurkaupungin pahimpia myrskyjä ja voi tuoda jopa metrin lunta". Milloin siellä on ollut metri lunta? Ai niin, mutta siinä onkin että voi. Loppujen lopuksi New Yorkin Central Park sai lunta n.vajaan 20 cm. Tosin New Yorkin alueella jossain on varmaan enemmänkin. Mutta siellähän on kahvilankin seinässä varoitus siitä, että kahvi on kuumaa.

Itse olen myös kokenut amerikkalaisen lumimyrskyn itärannikolla. Muistan, kun uutisissa mainittiin samassa lauseessa sanat lumi ja sade, niin alkoi paniikissa se päättömien kanojen lento. Vähän samaan tapaan kuin Tuulen Viemässä Scarlett O'Hara kuullessaan "The Yankees are coming". Siinä riitti Suomi-tytöllä ihmettelemistä, kun kaupassa käytiin käsirysyä jopa leipäpaketista, joka ei ollut edes se viimeinen leipäpaketti siinä kaupassa. Tosin siihen aikaan Washington D.C.:n kupeessa tammikuinen lumentulo ei ollut vielä niin tavallista kuin se nykypäivänä on. Huvittavinta asiassa oli se, että olin itse juuri palannut takaisin kolmen viikon joululomalta Suomesta. Kukahan sen ilman toi siis mukanaan? Loppujen lopuksi lunta tuli reilusti polviin saakka ja meillä oli yksi hauskimmista päivistä ikinä. Nuo muistot tulevat vieläkin mieleen tätä kirjoittaessa.

 
Snowmageddon 2015 uutisointi toi mieleen Matthew Matherin "Kybermyrsky"-kirjan. Tämä koukutti heti takakannen kuvauksellaan. Kirja on ns.teknojännäri maailmanlaajuisesta kyberhyökkäyksestä ja sivilisaation romahduksesta. Kirjasssa New York joutuu historian pahimman lumimyräkän kouriin (Pormestari Blasio, olemmeko kenties lukeneet siis saman kirjan?) ja perässä seuraa kiristyvä pakkanen. Kaupungin puhelin-, tv- ja internetyhteydet katkeavat, ja käy ilmi, että Yhdysvaltain itärannikkoa hallitsevat tietoverkot ovat romahtaneet kyberhyökkäyksessä. Pian myös sähkö, vesi ja lämmitys katkeavat, koska ne kaikki toimivat näiden tietoverkkojen varassa. Ja siinähän sitä sitten ollaankin. Talvinen Manhattan lamaantuu täysin.

Päähenkilö insinööri Mike Mitchell taistelee perheensä selviytymisen puolesta sekasortoon vajonneessa kaupungissa. Kirja on kuvattu yhden kerrostalon ihmisten eloonjäämiskamppailuna noissa äärimmäisissä oloshteissa ja kuvauksena siitä, miten tuollaisissakin olosuhteissa voidaan kuitenkin hyödyntää modernia teknlogiaa. Tosin kirjan loppu jätti paljon toivomisen varaa. Koko ajan pelastusta jännittäen odotettuani yhtäkkiä oltiinkin hypätty ajassa eteenpäin edellisen luvun lopusta ja heräsi kysymys:"Että mitä????". Viimeinen luku ja muu kirja eivät todellakaan olleet niin sanotusti "match made in heaven".


Mutta hauskaa ei varmaan ole niillä Massachusettsin ihmisillä, joiden takapihalle Snowmageddon 2015 on dumpannut yhtäkkiä sen reilut puoli metriä lunta. Bostonissa on tällä hetkellä n.60cm kovalla tuulella tullutta lunta ja vielä n.15cm odotetaan lisää. Lapsethan ovat toki innoissaan, koska on paljon lunta ja koulut ovat kiinni ainakin torstaihin. Usein kun kaupungin ulkopuolella ja Uudessa Englannissa tulee lunta, niin ensimmäisenä lähtee yleensä sähköt. Ystäväni kertoi mielenkiintoisesta Kiitospäivän vietosta, kun alkutalven ensimmäinen lumipyry vei sähköt reiluksi vuorokaudeksi. Eivät syöneet sitten lihavaa kanaa ajallaan (siis kalkkunaa). Tietääköhän ne siellä, että perjantaiksi on ennustettu uutta lumisadetta, josta pitäisi tulla vielä parisenkymmentä senttiä lunta? Onneksi Super Bowl pelataan lämpimimmissä olosuhteissa Arizonan Glendalessa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Go Pats! Tavataan taas!

PS. Kirjastokuningattaren "kotijoukkue" New England Patriots pelaa siis Super Bowlissa, joten "tiimipaini" (amerikkalainen jalkapallo) kutsuu silloin.Ja kirjastokuningattaren omat lumityöt tekee sitten huoltofirman setä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Puhtausko puoli ruokaa?

Kirjastokuningattaren ollessa vielä "teinirinsessa" muistan eräänä vuonna omistaneeni seinäkalenterin, jossa oli lentäviä lauseita ja kuuluisia lausahduksia. Yksi kuuluisimpia lentäviä lauseita lienee "Murphyn laki". Parhaiten se tunnetaan muodossa:"Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen".

Tänään, 25.tammikuuta, on "Oman huoneen-päivä". Erään idean mukaan päivään kuuluu hyvä kirja, lasi tai toinenkin viiniä, hyvää musiikkia ja nautintohetki omassa seurassa omassa huoneessa. Mutta sen voi käsittää myös toisin. Tänään on myös "Vastakohtien-päivä". Jos kuulut siivousintoisiin täteihin tai oma kotisi kelpaisi vaikka heti sisustuslehtien sivuille, niin kehoitan sinua lopettamaan tämän lukemisen tähän. Varsinkin, jos joulusiivouksesikin alkaa sieltä keittiönkaapista. Jos ei vielä koske päähän ja nuttura kiristä, niin kohta todennäköisesti tekee kumpaakin.  

Tuossa seinäkalenterissa oli sellainenkin lausahdus, että vaakasuorat pinnat keräävät väistämättä tavaraa. Mitenkä totta se onkin! Kirjastokuningatar ei koskaan ole ollut niitä ihmisiä, joilla lusikatkin ovat laatikossa viivasuorassa viivottimen kanssa mitattuna tai vaatteet vaatekaapissa värien mukaan järjestettynä. Päinvastoin! Välillä tuntuu, että vähän kaikki on sellaista aika hallitsematonta kaaosta. Jopa oma elämäkin.



Niinpä "Oman huoneen-päivän" kunniaksi kirjastokuningattaren valtakunnassa aloitettiin tänään ns.länsisiivessä mittavan massiiviset arkeologiset kaivaukset (tunnetaan myös nimellä siivous). Näissä kaivauksissa ei kuitenkaan etsitä ruumiita eikä mitään ole hukassa. Kun neliöitä on tarpeeksi, niin sitä vaan tulee laskettua tavaroita sinne tänne odottamaan muka parempaa huomista. Ja sitä parempaa huomista ei kuitenkaan koskaan tule. Mitenkä vaikeaa voikin olla se tavaroiden paikoilleen laittaminen kertalaakista? Tosi vaikeaa! Kaaosta katsellessa tuli mieleen Maikkarin "Mummomafia"-sarjasta tokaisu katepillarin tarvitsemisesta, kun mummot miettivät mitä siellä vallitsevalle kaaokselle pitäsi tehdä. Ei hassumpi ajatus!


"Kaikkeen menee enemmän aikaa kuin on alunperin suunniteltu"
"Koskaan ei ole aikaa tehdä sitä hyvin, mutta aina on aikaa tehdä se uudelleen "

Aikansa uurastettuaan kirjastokuningatar kuitenkin menetti mielenkiintonsa näihin arkeologisiin kaivauksiin. Ruokaohjelmissa usein puhutaan "Sunnuntaipaistista" (Sunday Roast), joten huomattavasti kaivamista kiinnostavampaa oli siirtyä kyökin puolelle seurustelemaan possun ulkofileen ja narukerän kera. Possu parka oli sen verran laihanpuoleinen, että kaipasi vähän täytettä sisäänsä. Olihan taas jälleennäkeminen tiedossa sen jokapäiväisen nälän kanssa.

Ehkäpä näihin arkeologisiin kaivauksiin uutta puhtia tuo Anne Te Velde-Luoman kirja "Kaaoksen kesyttäjä":

Onko kotisi täynnä tavaraa? Ovatko tärkeät paperit aina hukassa? Loppuvatko aika ja energia kesken järjestelyn? Kaaoksen kesyttäjä helpottaa päätöksentekoa rajattomien vaihtoehtojen ja valintojen keskellä ja auttaa luomaan kotiin ja toimistoon järjestyksen, jota on helppo ylläpitää.

Että jatkoa ja parempia aikoja odotellen...Tavataan taas!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Polkeva Kusti, kulkeva posti

Kirjastokuningattaren ollessa vasta "rinsessa", sanottiin usein että posti kulkee, kun Kusti polkee. Siinä sitä riittikin ihmettelemistä, kun postin toikin joku täti sen Kustin sijaan...tosin siinä vaiheessa tuleva kirjastokuningatar oli varmaan enemmänkin kiinostunut siitä, tuliko Aku Ankka vai ei.


Tänään, tammikuun 23.päivä, on mm. "Käsin kirjoittamisen-päivä" ja "Naisten terveellisen painon-päivä". Koska kirjastokuningattarella on sekä kokoa että näköä (muutakin kuin ulkonäköä), niin tässä valtakunnassa on tänään "Käsin kirjoittamisen-päivä". Terveellinen paino on yhtä kaukana kuin Steven Spielbergin taruhahmo E.T:n koti avaruudessa. Mutta kuinka kaukana se E.T:n koti sitten oikeastaan oli, kun sinne voi kerta soittaa puhelimella? Vai oliko siellä jo silloin käytössä 3G- ja 4G-verkkojen sijaan XYZ-verkko?

Verrattuna entisiin, hyviin aikoihin, kun televisiossakin uutiset luki Lindin Arvi, nykyään käsin kirjoittaminen on aika vähäistä. Lähinnä se on kauppalappu, jota ilman kauppaan muka ei voi mennä, mutta siitä huolimatta kaupasta mukaan tarttuu sen sun sata muutakin asiaa. Tai sitten on ne toista miljoonaa paperilappua tai kirjekuoren kulmaa, johon on jossain hämärässä mielentilassa kirjoitettu muka jotain elintärkeää. Niin elintärkeää, että kun kirjastokuningattaren valtakunnassa sitten suoritetaan työpöydän arkeologisia kaivauksia (jotkut kutsuvat sitä siivoukseksikin), niin on siinä ihmettelemistä että mitä ihmettä ja kummaa. Ylensä ne ovat kyllä kirjojen tai kirjailijoiden nimiä tai muita avainsanoja. Mainittakoon, että niissä kaivauksissa ei ainakaan vielä ole löydetty ruumiita. Tosin olen kyllä kuullut arvailuja, että sellainenkin päivä voi vielä koittaa.



Mutta suomalainen Posti koettaa kyllä kaiken kykynsä mukaan vaikeuttaa kirjastokuningattaren yhtä rakasta käsin kirjoittamisen treeniä eli postcrossingia. Siinähän yhteisöön kirjautuneet, toisilleen vieraat ihmiset, lähettävät postikortteja ympäri maailmaa sattumanvaraisesti muille postcrossaajille. Voit laatia sinne listan aiheista, joita käsitteleviä postikortteja toivot saavasi. Vaatia et saa, mutta kainon vienon toiveen voit esittää.


Mutta sitten joku Postin setä istuessaan pää pyörällä pyörivässä nahkatuolissaan keksii, että kun tilastollisesti lähetettävän postin määrä vähenee, niin nostetaan hintoja. 10 postikortin lähettäminen maksaakin sitten nykyisen 10 euron sijaan 11 euroa ja se on taas yksi euro lisää Postin kassaan. Postimerkin 1 euron hinta on jo nyt suolainen, mutta 9. helmikuuta sitä nostetaan taas yksi 10 senttiä ylöspäin. Ajattelikohan se setä, että jos sitä hintaa olisi laskenut, niin olisikohan ehkä se lähetettävän postin määräkin kasvanut? Jatkossa voikin lähettää sen entisen 10 postikortin sijaan 9 postikorttia ja se olenkin minä, joka säästän sen 10 senttiä. Niin kuin eräs tuntemani touhukas täti sanoisi:"Se on vähän voi,voi!". Loistava veto muuten nostaa hintaa juuri Ystävänpäivän alla. Jos saat silloin kortin kirjastokuningattarelta, olet yksi harvoista ja tarkkaan valituista. 

The Voice on julkaissut nettisivuillaan suomeksi alunperin Huffington Post.com.issa julkaistun listan yhdeksästä hyvästä syystä unohtaa tietokone hetkeksi ja kirjoittaa viestit käsin. Monenko syyn kohdalla sinä sanot:"Check!"? Tavataan taas!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Paketti Perun perukoilta

Sunnuntaina, 18.tammikuuta, oli Nalle Puh-päivä. Nalle Puh on karhu, jolla on hyvin pienet aivot, suuri hunajan nälkä sekä namihammas. Tänään, Halipäivänä, teemana on toinen satumaailmasta tuttu karhu. Hyvää tarkoittava, hyväsydäminen karhu, jolla on taito joutua vaikka minkälaisiin hankaluuksiin asuessaan Puutarhakatu 32:ssa Brownin perheen kanssa. Tämä nuori karhuherra on Karhuherra Paddington.

"Pitäkää hyvää huolta tästä karhusta", näin luki Karhuherra Paddingtonin kaulaan kiinnitetyssä lapussa Lontoossa, Paddingtonin rautatieasemalla, kun Brownit tapasivat tämän karhun ensimmäisen kerran. Eilen, pakkaspäivänä, Posti kiikutti kirjastokuningattarellekin mielenkiintoisen näköisen paketin kotiovelle.


Tarkemman tarkastelun seurauksena paljastui, että pussi ei tullut Perun perukoilta, vaan kyseessä oli Royal Mailia Gloucestershiresta, Englannista. Vihreä lappukin oli vain tylsä osoite-/tullilappu kirjastokuningattaren valtakuntaan. Paperback Shopin täti tai setä ei pyytänyt siinä pitämään säkin sisällöstä hyvää huolta.

 

Välillä tuntuu, että kirjastokuningattarella on joulu ainainen (tästä lisää myöhemmin). Pussista ei löytynyt mitään tavallista, kohteliasta karhua leveälierisen hatun ja matkalaukun kanssa marmelaadilta tuoksuen. Eikä siellä kyllä ollut tahmaisia marmelaadivoileipiäkään. Sieltä nimittäin löytyi kirjastokuningattaren ylin ystävä, kirja...Michael Bondin uudelta tuoksuva kirja muovikääreissä: The Classic Adventures of Paddington.


Kirjassa on yksissä kansissa 11 alkuperäistä Paddington tarinaa englanniksi. 450 sivua ja kuvittaja Peggy Fortnumin hauskat mustavalkoiset piirrokset, jotka on julkaistu albumimuotoisena kirjana heinäkuussa 2014. Hauskan lisän tuo pahvikotelo, jossa kirjaa säilytetään. Kirjastokuningatar oli jo jonkin aikaa miettinyt kirjan hankkimista, mutta joissain arvosteluissa moitittiin kirjan pientä printtiä aivan turhaan. Ihan normaalia luettavaa se on.

Näistä tarinoista on aiemmin suomeksi julkaistu ainakin ensimmäiset kolme: Karhu nimeltä Paddington, Paddington Puutarhakadulla ja Paddington panee töpinäksi, jotka löytyvät myös kirjastokuningattaren hyllystä vuosien 2003-2005 painoksina. Varsinkin "Paddington Puutarhakadulla" osoittautui hankalaksi löydettäväksi, kun kirjan kunnolla todellakin on väliä. Kirjastokuningattaren mietintämyssyssä on nyt myös Paddingtonin kuvakirjojen hankinta.


 
Nuori Karhuherra Paddington on muutenkin ajankohtainen tällä hetkellä. Elokuvateattereissa ympäri maailmaa valloittaa Paul Kingin ohjaama elokuva "Paddington", joka julkaistaan ainakin Englannissa DVD:nä ja Blu-Ray:na toukokuussa 2015 alustavien tietojen mukaan. Myös kirjastokuningatar on nähnyt elokuvan originaalin version (englanniksi puhutun suomiteksteillä). Elokuva itsessään oli hauska, vaikkakin paikoin myös surullinen ja koskettavakin. Koska Lontoossa kaikki on erilaista, siksi kaikki myös sopivat sinne. Mutta itse Paddington karhu...ainoa oikea Karhuherra Paddington on 1970-luvun animaatiosarjan karhu.



"Karhu nimeltä Paddington", "Paddington Puutarhakadulla" ja "Paddington panee töpinäksi" on myös julkaistu loppuvuodesta 2014 äänikirjana Mikko Kivisen lukemana.


Loppujen lopuksi kirjastokuningatar kuitenkin valitsee sen aidon ja alkuperäisen kirjan tahtoessaan viettää hetken jos toisenkin Puutarhakatu 32:ssa Brownin perheen ja nuoren Karhuherra Paddington Brownin kanssa. Tavataan taas!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Mummoenergiaa

Olet varmaan toisinaan törmännyt erilaisiin teemapäiviin. Bongataan lintuja tai perustetaan oma ravintola yhdeksi päiväksi. Eilen (tammikuun 15.päivä) oli "Mansikkajäätelön päivä" ja tänään on "Ei mitään"-päivä, joka siis nimensä mukaan on päivä, jolloin ei tehdä mitään. Ollaan vaan ja öllötetään. Kelpais varmaan sullekin? Tv:n parissa kasvaneen lapsen tuntee siitä, että tv-mainosten iskulauseita riittää. Mistä näitä oikein tulee?

Tämän päivän teema on mummoilu. Kerrottakoon heti alkuun, että kirjastokuningatar itse ei ole mummo eikä omatkaan mummot ole olleet elossa enää vuosikymmeniin. Kaikkihan lähti siitä, että ihmisen pitää syödä joka päivä. Jos kysyt joltain terveysintoiselta tädiltä, niin hyvää ja ravitsevaa ruokaa sopivan kokoisina annoksina. Mutta mikä on se sopivan kokoinen annos? Sekö että kunhan lautasessa reunat riittää? Vai vaatiiko nälän karkoitus kenties jämerämpiäkin toimenpiteitä? No, jo on ongelmat. Joka tapauksessa napaan vetelin vanhan ajan mummon lihapullia pienellä modernilla twistillä. Kirjastokuningatarhan on viettänyt monen monituista iltaa MasterChef Australian parissa.


Vanhan ajan lihapulliksi ne tekee se, että mausteena oli raakaa, pieneksi silputtua sipulia silläkin uhalla, että sillä olisi ollut mahdollisesti nousukiito ylöspäin vielä myöhemminkin (tunnetaan myös nimellä närästys) ja jauhettua maustepippuria. Ihan niin kuin äitikin ne aina ennen teki, kun kirjastokuningatar oli vasta "rinsessa". Moderni twisti taasen tuli savustetusta paprikajauheesta, meksikolaisittain maustetusta ketsupista ja hunajasinapista. Lisukkeena oli meksikolaisittain tuunattua salaattia. Niinpä minä ja nälkä lähdimme taasen eri teille palataksemme yhteen jälleen huomenna. Ihmisen kun pitää syödä joka päivä.

Ilta jatkui tv:n ääressä Maikkarin uuden sarjan "Mummomafia":n parissa. Ohjelmassahan kolme kovaa mummoa: Eva-Riitta Siitonen, Raili Hulkkonen ja Kristiina Halkola ratkovat ihmisten ongelmia parhaaksi katsomallaan tavalla. Kerrassaan mahtava "mummococktail" kasassa. On mummo, joka kuuntelee ja ymmärtää (Siitonen). Mummo, joka voisi keskellä kriisiä päättää, että nyt mummojen on aika saada drinkki (Hulkkonen) ja viimeisenä mummo, jonka kanssa voisi käydä kesällä läpi terassikierroksen (Halkola). Eva-Riitta Siitonen kiteytti todella fantastisesti ohjelmassa sen, ettei kannata ajatella mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta, koska ne muut ajattelevat mitä muut ihmiset ajattelevat heistä jne. "Mummomafia" vaikuttaa kerrankin ohjelmalle, joka ei pakota sinua olemaan sen piirun verran parempi ihminen, vaan tukee, auttaa ja kannustaa elämänmuutoksessa ihan aikuisten oikeesti. Ensimmäinen asiahan on se oma halu siihen muutokseen. Oli se sitten laihduttaminen, parisuhteen päättäminen tai vaikkapa paikkakunnan muuttaminen.

Sitäpaitsi...maaliskuussa 2015 ilmestyy Henna-Kaisa Sivosen ja Johanna Karttusen kirja "Mummoillen". Kustantajan Gummeruksen nettisivuilla kirjaa kuvataan näin:

"Mummous ei ole sidottu ikään, lastenlasten saamiseen tai edes sukupuoleen, se on mielentila. Moderni mummo kierrättää, tekee kirpputorilöytöjä ja säilöö satoa talven varalle. Pukeutumisen lisäksi myös siivouksessa ja kuntoilussa siirrytään mummosarjaan. Jos mummous on toinen minäsi, tämä kirja on sinua varten! Teräsmummon arvonimen saa potkukelkkaa lykkimällä."

Kirjastokuningattaren kirjastosaaliin verkossa puolestaan odottaa lukemista Yleisradiosta nimenä tutun Terttu Lensun kirja"Mummo vastaan muu maailma", jossa mummo näkee ympärillään kummallisia ilmiöitä. Alkuperäismummolaji on katoamassa Suomesta...mutta siitä kirjasta lisää myöhemmin. Kiva kun kävit. Tavataan taas!

torstai 15. tammikuuta 2015

Tervetuloa, tulehan tuppaan!

Sattuipa eräänä syksyisenä iltana, että kirjastokuningatar istui vartiopaikallaan paikallisessa kirjastossa hauskuuttamassa työkaveriaan, ainakin omasta mielestään, nerokkailla jutuillaan. Aikansa kiherrettyään tuo työkaveri heitti ilmoille ajatuksen:"Oletko koskaan ajatellut perustaa blogia? Vaikkapa sellaista kirjablogia?". Ajatus jäi takaraivoon kummittelemaan ja siinä sitten kävi vähän niin kuin menneiden vuosien tv:n maalimainoksessa...siitä se ajatus sitten lähti. Vihdoinkin tuo ajatus on näin pitkällä.

Kirjastokuningatar kuuntelee paljon maamme suurinta kaupallista radiokanavaa ja näinä aikoina pitäisi olla Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja niin Pinterest kuin oma blogikin ois aika kiva juttu. Ja ehdottomasti syntymäpäivälahjaksi vielä belfie-keppi, koska selfie-kepin toi jo tuo joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki. Niin kuin tähtienkin kanssa tanssivan Jorma Uotisen kuuluisa lausahdus menee:"Juu...ei". Ajatuskin siitä, että kirjastokuningattaren maailmanluokan ahteri koko komeudessaan ikuistettaisiin vielä jälkipolvienkin suureksi ihmetykseksi, saa aikaan hengenahdistusta ja kutisevia näppyjä. Ei ole kirjastokuningattarella miljoonan markan (168 187.93 euron) pakaroita, ei.

Mutta se blogi...no mikä ettei. Saattaahan se olla, että joku onneton sielu sitä saattuukin joku päivä vaikkapa ihan lukemaan. Ja jos ei lue, niin onpahan ainakin omien iltojeni ilona. Jos kuulut siihen kastiin, jolla nuttura tai ponihäntä kiristää vähän kaikesta, niin voin luvata että kyllä varmaankin kiristää. Pilkkuja en viilaa ja oikeinkirjoitus voi olla ojaan päin kallellaan, mutta elämä on...muutakin kuin puhelinoperaattorin tv-mainos.

Tämä ei ole puhtaasti kirjablogi eikä tule sitä koskaan olemaankaan. Toki ajatuksia herättävät kirjat, kirjauutuudet ja kirjastoverkkoon tarttunut saalis saa oman osansa täällä, mutta niin kuin elämässäkin, mukaan mahtuu myös sekalainen joukko kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä. Joten tervetuloa, tulehan tuppaan! Tavataan taas!