Kesä maistuu mansikalta

Jälleen on tullut se kauan ja hartaasti odotettu aika vuodesta, jolloin toinen toistaan komeammat punaiset yksilöt yrittävät kiinnittää ohikulkijan huomiota paikallisilla toreilla ja suurten markettien edustalla. Ne suorastaan vaativat pääsyä mukaasi arvaamatta laisinkaan, että se on matka, jolta ei ole paluuta. Eli tuoreet mansikat ovat saapuneet! Nam!

Vaikka kesä onkin säiden suhteen välillä tarjonnut toivomisen varaakin, niin mansikoille se on ainakin tehnyt hyvää. Kokoa ja näköä riittää, kuten myös makuakin, vaikkakin maku on kenties hieman joutunut kyllä antamaan periksi säiden herralle. Mutta hyviä ne ovat joka tapauksessa. Tänä viikonloppuna on Kirjastokuningattaren kurkusta alas matkannut kilo ja se toinenkin ja varmaan myös se senkin jälkeinen. Tuoreina ne ovat kuitenkin parhaimmillaan.

Työviikon päätteeksi Kirjastokuningatar heitti lenkkitossut jalkaansa ja suunnisti happihyppelylle (josta se hyppely on kyllä aika kaukana) karistaakseen setelipainossa pöllynneen paperipölyn ulos keuhkoistaan. Kylille oli eksynyt myös Kotosen täti, joka hyvin sujuvasti seurusteli jäätelönsä kanssa paikkakunnan parhaimmalla jäätelökioskilla. Myöhemmin selvisi, että ne mukana kulkevat olemattomat, erittäin vilkkaan mielikuvituksen synnyttämät laiskuusläskit ja mukavuusmakkarat olivat viikonlopun alkajaisiksi suunnitelemassa letkajenkkaa. No, selvisi ainakin syy siihen väenpaljouteen jäätelökioskin lähettyvillä (tosin lienee oma osansa ollut myös vanhojen laivojen regatalla).

Oletko koskaan tavannut himoshoppaajaa? Ja nyt ei puhuta Kirjastokuningattaresta. Kyseessä on Sophien Kinsellan fiktiivinen henkilöhahmo Becky Brandon (Blomwood), joka tunnetaan myös himoshoppaajana. Kirjasarjassa on on juuri ilmestynyt suomeksi seitsemäs osa "Himoshoppaaja tähtien tiellä". Siinä Becky muuttaa miehensä töiden perässä Los Angelesiin yhdessä kolmevuotiaan tyttärensä Minnien kanssa. Rodeo Drive...here comes Becky.

 "Siis Losissahan nyt ollaan. Julkkisten kotikonnuilla. He ovat paikallinen luonnonilmiö. Kaikkihan tietävät, että Losiin tulaan julkkiksia katsomaan, ihan niin kuin Sri Lankaan mennään katsomaan norsuja".

"Sitä vaan, että olen kuullut pelkkää hyvää eräästä paikasta. Se on nimeltään Golden Peace. Oletko kuullut siitä?".

"Olen, totta kai. Se vieroituskeskus"

"Ei se ole pelkkä vieroituskeskus", Luke sanoo. "Siellä on paljon eri ohjelmia, ja siellä hoidetaan kaikenlaisia...häiriöitä. Sillä tyypillä, jonka kanssa puhuin, on tyttöystävä, joka oli ennen kauhea hamstraaja. Tytön elämä oli mennä pilalle. Hän hakeutui Golden Peaceen ja selvisi tosiaan ongelmastaan. Tuli vain mieleen, voisiko jostain sellaisesta olla apua. Siis sinulle?"

Kestää hetken, ennen kuin oivallan, mitä Luke tarkoittaa. "Minulleko? Mutta enhän minä ole mikään hamstraaja. Tai alkoholisti".

"Et, mutta sinä...", Luke hieraisee nenäänsä. "Sinulla on ollut joskus taipumusta tuhlailuun, eikö niin?".

 Beckyn ja Luken pieni Minnie-tyttö on kerrassaan hurmaava. 

 "Perillä ollaan! Esikoulu kutsuu! Kulta, jännittääkö sinua?".

"Jenkkitolveroratissa", Minnie vastaa rauhallisesti.

Tuijotan häntä kauhuissani. mistä hän tuon on oppinut? En kai minä sanonut niin?

"Tolvero", Minnie sanoo minusta piittaamatta. "Jenkkitolvero ratissa, jenkkitolvero ratissa..."

Kaikesta huomaa, ettei omena Minnien kohdalla ole kauas puusta pudonnut. Voi vain kuvitella millainen "pikku-fashionista" Minniesta vielä tulee.

"Mun aurinkolasit", Minnie sanoo heti äkättyään vintage-Missonit. "Mun, mun, mun..."

"Minnie!", sanon ankarasti. "Ei saa sanoa mun!".

"Kiitos", Minnie korjaa heti. "Kiiiii-tos!".

"Ei kulta Nämä ovat äidin".

"Kiiii-tos", Minnie hyökkää päättäväisesti lasien kimppuun.

"Ota sinä vaikka"...katselen ympärilleni ja huomaan leikkikäsilaukun, jonka sitten ojennan hänelle. "Tämä".

Minnie katselee sitä halveksivasti. "Niin eilistä", hän muotoilee huolellisesti ja paiskaa laukun lattialle.

Losissa Becky on päättänyt luoda uuden uran tähtistylistina ja kun Becky jotain päättää, aina sattuu ja tapahtuu. Todella mukava kirja, jota oli pakko vaan jatkaa ja jatkaa, vaikka tiesi, että Becky lopulta kokisi "herätyksen" nähdäkseen itsensä niin kuin muut läheiset hänet näkivät. Kirjan loppu antoi ymmärtää, että lisää on tulossa.

Toinen mielenkiintoinen kirja oli dekkarikuningatar Agatha Christien "Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus". Kuten varmaan niin moni meistä, myös Kirjastokuningatar on lukenut läpi kaikki Christien dekkarit jossain vaiheessa. Tässä kirjassa mielenkiinnon herätti kirjan upea kansi. Kuvitus on taiteilija Tom Adamsin, joka 1960-1970-luvuilla suunnitteli kaikki Christien pokkareiden kannet Englannissa.

Kyseessä on Agatha Christien vuonna 1954 kirjoittama pienoisromaani, jonka tuottojen avulla oli tarkoitus avustaa kirkon kunnostusrahastoa. Pienoisromaani jäi pöytälaatikkoon, mutta sen pohjalta Christie kirjoitti "Kuolleen miehen huvimaja" dekkarinsa. Tarina oli mukaansatempaiseva näinkin, joskin loppuratkaisu tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lukiesssa jäi tunne niin kuin siitä väliltä olisi puuttunut iso osa, joka olisi vienyt kohti loppua. Tuskinpa kovinkaan moni osasi arvata sitä lukiessaan. En minä ainakaan!

Mutta kesä maistuu tällä hetkellä mansikalta, joten tavataanhan taas!

Kesällä kerran vai kerranko kesällä?

Kesän ensimmäinen kunnon lämpöaalto saavutti myös Kirjastokuningattaren valtakunnassa jokaisen kolkan. Tunteiden ja tuoksujen sijaan pikemminkin löytyi tuskaa ja tunnetta, mutta ei kovin paljon havaittavaa aivotoimintaa. Tulevan viikon sääennusteita katsellessa tuntuu se myös tällä erää olevan taas se viimeinen lämpöaalto. Haittaaks se? No ei haittaa! Sorsaemokin oli vienyt poikasensa hellepäivän aamuna aamu-uinnille ohitustien varteen. Katseli kovin tarkkaan, mitä jäbä duunaa ja aikansa poseerattuaan ilmoitti jälkikasvulle, että on aika jatkaa matkaa. Nopeasti muodostui jono emon selän taa ja lähdettiin uiskentelemaan aavalle ulapalle päin. Näitä luonnon pieniä ihmeitä on mukava seurailla kävelyreissuilla.

Tarkkasilmäisimmät ovat varmaankin huomanneet televisiota tuijottaessaan, että New Yorkissa katukuvassa näkyy punapohjaisia kenkiä, mutta myös paljon kumipohjaisia tennareita ja lenkkitossuja. Los Angelesissa niitä punapohjia on vieläkin enemmän. Punapohjaiset kengät ovat siis huippusuunnittelija Christian Louboutinin suunnitelmia kenkiä, joiden tunnusmerkki on kirkuvan punainen pohja...ja kallis hinta, sillä niihin saa helposti uppoamaan euron jos toisenkin. Esim. vuonna 2013 kallein kenkäpari maksoi n. 2800 euroa. Ja ei, Kirjastokuningattarelta ei löydy Louboutinia, vaikka kyllä olen niitä jalkaani kokeillut (en tosin noita liki kolmen tonnin kenkiä). Pystyssä pysyin, mutta askeltakaan en niillä 120 mm koroilla ottanut, enkä ota.

Eräs ikimuistoisimmista reissuista oli eräs toukokuinen reissu menneinä vuosina "Isoon Omenaan" eli New Yorkiin. Kaupungissa oli viimeiset pari päivää sellainen +29 asteen helle ja siellä ilman kosteusprosentti helteellä on toista kuin meillä Suomesssa. Kävelimme kaupungilla pakokaasujen keskellä imemässä vielä viimeiset henkäykset suurkaupungin sykkeestä, kun 5th Avenueta ylöspäin kävellessä alkoi jalkapohjissa tuntua outoa poltetta. Majapaikkamme ei ollut kaukana, joten jatkoin matkaa asiaa sen enempää miettimättä. Perille päästyä paljastui, että kummastakin kengästä oli sulanut kuminen pohja päkiän kohdalta. Eli kengässä oli ihan rehellinen tosi iso reikä, josta paistoi päivä läpi. Että taisi olla siellä kadun pinnassa asteita aika reippaasti.

Aiemmin keväällä taivalsin matkaa yhdessä Harold Fryn kanssa kirjassa:"Harold Fryn odottamaton toivioretki". Kirjaan on nyt ilmestynyt itsenäinen jatko-osa "Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu". (kirjailija itse tosin tekee selväksi sen loppusanoissa, ettei kyseessä ole minkäänlainen jatko-osa, vaan pikemminkin rinnakkaisteos). Kirja kuljettaa edellisen kirjan tarinaa kevyesti rinnallaan, mutta kertoo samalla myös Queenien tarinaa hänen odottaessaan Harold Fryn saapumista toivioretkellään. Ensimmäisessä kirjassa Queenie oli "vain" saattokodissa kuolemaa odottava nainen, mutta nyt hänestä paljastuu enemmän.

 "Voi olla että teen vittu kuolemaa, mutta en sentään vielä ole kuollut. Jos Harold Fry suhtautuu vaellukseensa vakavasti, hän saa luvan vaeltaa minunkin takiani. Muuta ei tarvitse tehdä kuin odottaa. Se käy helposti."

"Se on sitten sovittu", Finty sanoi. "Kaikki äänestävät yksituumaisesti kyllä. Tästä lähtien kukaan ei kuole. Kaikki odottavat Harold Fryn tuloa."

Tästä toisesta osasta puuttuu "se jokin"...se, joka saa kääntämään sivun toisensa jälkeen ja odottamaan mitä kaikkea vielä tapahtuukin. Kirja on toki hyvin kirjoitettu ja jos pidit ensimmäisestä kirjasta, pidät varmaan myös tästäkin. Mutta kirjat nimenomaan kannattaa lukea järjestyksessä. Tässä kirjassa kerronta on jotenkin hyppivää ja paljon ensimmäistä osaa rikkonaisempaa. Kenties se olisi ollut parempi, jos tarinaa olisi kerrottu jatkuvana tarinana "aikamatkustuksen" sijaan. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin pienoinen pettymys. Joskin loppua kohti huvitti jo se, että aina kun saattokodissa tapahtui jotain, luku päättyi hautaustoimiston auton saapumiseen.

Ensimmäisen kirjan tavoin taas Andrew Davidsonin kuvitukset ovat hienoja, joskaan nyt kuvitusta ei ole niin paljon kuin aikaisemmin.

 Eli kesällä kerran vai kerranko kesällä? Tavataan taas!