Kirjastoverkon saalista; 2.osa

Kirjastokuningatar on jälleen harrastanut verkkokalastusta paikallisessa kirjastossa, joten tehdäänpä parempaa tuttavuutta muutaman kirjan kanssa.

Jos listalla ovat Oval Office, Air Force One ja Englannin kuningattaren makuuhuone, voit olla varma, että ne ovat mukana listalla myös maailman salaisimmista kohteista. 

Tiesitkö muuten, että maailma on ihan oikeasti täynnä salaisia kohteita? Kohteita, joista emme tiedä mitään tai kohteita, joissa vierailu on mahdotonta? Syitä pääsykieltoon on monenlaisia. Daniel Smithin "Pääsy kielletty! 100 maailman salaisinta kohdetta" listalta löytyy muun muassa:

• Skywalker Rancher / USA:n Kaliforniasta; Tähtien sodan luojan George Lucasin yksityishuvila tiluksineen. Jopa presidentti Ronald Reaganille on todettu vierailukutsuun, että:"Juu, ei".

• CIA:n päämaja/ USA:n Virginiassa. Tämä on yksi maailman tarkimmin vartioiduista rakennuksista osana McLeanin asuinaluetta. Ennen vuoden 2001 terroristi-iskuja, kirjastokuningatarkin on käynyt seisomassa aidan takana tätä ihmettelemässä, mutta maailman muuttumisen myötä nykyisin aidan taakse ei ole enää asiaa.

• Air Force One, joka ei ole joku tietty lentokone, vaan kutsukoodi ilmavoiminen suihkukoneelle silloin, kun Yhdysvaltain presidentti on kyydissä. Kone rullataan kentälle aina oikea puoli poispäin yleisölle tarkoitetuista alueista, jotta presidentin tilat pysyvät mahdollisimman suojassa.

• Englannin ja USA:n keskuspankkien holvit kultaharkkoineen. Tiesitkö muuten, että yhden ihmisen tehtävänä on tomuttaa kaikki kultaharkot säännöllisesti (ja se ei ole kirjastokuningatar)? Näiden holvien avauskoodi ei ole vain yhden ihmisen tiedossa, vaan se on jaettu osiin turvallisuustoimenpiteenä.

Hiihtolomalla kirjastokuningattaresta oli "Ihana Nähä!" Anna-Leena Härkösen kanssa. Kirja oli niin hauska, että oli aivan pakko tutustua myös Härkösen aiempiin kirjoituskokoelmiin. Kirjastosta mukaan tarttui "Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia", joka sisältää Image-lehden kolumneja vuosilta 1996-1999 sekä "Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia", jossa on Anna-lehden kolumneja vuosilta  2003-2011. Härkösen tekstit ovat hulvattomia ja toisinaan ihan päättömiä. Ja joskus kuin suoraan kirjastokuningattaren omasta elämästä. Kun seuraavan kerran verkkokalastus taas kutsuu, pitää kalastella näitä vielä lisää, sillä tiedän haluavani pallomereen. Mielenkiinto on herätetty. 

Varmaan jokainen teinirinsessa on lukenut Häräntappoaseen, mutta muuten olemme Härkösen kanssa sanoneet vain:”Ei kiitos” ja todenneet että ”Kaikki oikein”. Suomalaiseen lottohuumaan iskenyt ”Kaikki oikein” oli hauskaa luettavaa. Tarina tuntui niin todelliselta. Jos se onni on potkaistaakseen, siihen riittää se yksi vähän kettumaisessa mielentilassa jätetty lottokuponki. Tarinassa mielenkiintoisinta oli seurata lottovoittajien reagointia onnenpotkuun. Samalla mietin, miten itse käyttäytyisin samassa tilanteessa. Olisihan se kivaa omistaa kerrankin liian paljon rahaa. Olisi se sitten hyvää taikka pahaa.

Saaliiksi sattui myös uusia tuttavuuksia mm. ruotsalainen kirjailija Linda Olsson ja ”Kun mustarastas laulaa”. Kirja vie meidät Etelä-Tukholmassa sijaitsevaan kerrostaloon, joka voisi olla minkä tahansa suomalaisenkin kaupungin kerrostalo. Samassa rapussa asuvat antikvariaatistaan luopunut Otto, sarjakuvia piirtävä Elias ja erakoitunut Elisabeth. Kaikki tuntuvat omalla tavallaan ajautuneen elämässään umpikujaan, mutta kevään myötä lisääntyvä valo saa ihmeitä aikaan kaikkien elämässä. 

Kaikki alkaa siitä, kun Elias saa vahingossa naapurilleen osoitetun paketin. Paketin, joka ei mahdu postiluukusta ja joka on osoitettu Elisabethille. Hän ihmettelee, miksi naapuri ei avaa hänelle oveaan, vaikka Elias aavistaa tämän olevan kotona. Naapurin outo käytös alkaa ruokkia Eliaksen mielikuvitusta tästä mustarastaan tarinan muodossa.

 "Olin näetsen ennen hyvin samankaltainen kuin Kaspar Utz. Yhtä epäterveellisesti kiintynyt kirjoihini kuin hän Meissenin posliinifiguureihinsa. Kai sitä voi kutsua jonkilaiseksi pakkomielteeksi. Koko elämäni pyöri kirjojen ympärillä. Minä luin kirjoja aamiaspöydässä, työskentelin kirjojen parissa koko päivän ja luin kirjoja illalla, kun olin tullut kotiin. Ja kun en lukenut kirjoja, luin kirjoista arvosteluja ja artikkeleita. Ja kun olin tekemisissä muiden ihmisten kanssa, hekin olivat kiinnostuneita kirjoista."

Kirja, jossa rakastetaan kirjoja, ei voi olla huono. Tässä kirjassa oli outoa taikaa samalla tavalla kuin Rachel Joyce:n Harold Fryn uskomattomassa toivioretkessä. Kirja lähti vähän laiskanpuoleisesti liikkeelle, mutta alkuun päästyä se meni ahmimalla. Jotenkin kirjan päähenkilöt vain tuntuivat niin tavallisilta ja niin tutuilta…ihan kuin sinulta ja minulta. Kirja jätti jälkeensä pitkäksi aikaa lämpöisen olon niin kuin villasukat talvipakkasella.

 "Niinhän hyvät kirjat tekevät mielestäni", Otto sanoi. "Pistävät ajatukset liikkeelle. Saavat ihmiset pohtimaan elämäänsä. Niin hyvää kuin pahaa. Mutta hyvistä kirjoista saa sekä lohtua että viisautta."

 "Pidä se. Minulla on liikaa kirjoja", Otto nauroi.

"Yhteen aikaan olisin ollut eri mieltä. Yhteen aikaan olin sitä mieltä, ettei kirjoja voi koskaan olla liikaa. Mutta nyt ymmärään, mitä tarkoitat. Ehkä me emme tarvitse enempää kirjoja. Ehkä meidän pitää lukea tarkemmin ne, jotka meillä jo on".

Toinen uusista tuttavuuksista oli Eppu Nuotio. "Mutta minä rakastan sinua" oli myös sujuvaa luettavaa. Kirja kertoo keski-iässä rakastumisen vaikeudesta ja siitä, miten vaikeaa yksineläjän on vain heittäytyä tunteiden vietäväksi siinä iässä. Varsinkin jos takana on avioero. Avioero, jonka tulosta kaikki muut tiesivät jo merkkien perusteella ennen sinua. Mutta samalla se on myös kertomus siitä, ettei se rakastuminen ole missään iässä yhtään sen helpompaa. Jotenkin lohduttavaa. 

Viisikymppinen historianopettaja Karin ja samaa ikäluokkaa oleva insinööri Lauri tapaavat sattumalta asuntonäytössä. Molemmat ovat alussa hämmentyneitä tunteista, joita kohtaaminen sai aikaan. Molemmat tuntuvat kaipaavan elämäänsä jotain, mutta eivät oikein itsekkään tiedä että mitä. Mistä voi edes varmasti tietää, mitä haluaa? Oletko koskaan miettinyt, että jos löytäisit taikalampun ja saisit yhden ainoan toivomuksen, mikä se olisi? Minä olen! Joten tavataan taas!

Pahoitettu mieli, siitä kertoo suomen kieli

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin..."...nuo sanat kuuluvat kirjailija Tuomas Kyrön luomalle hahmolle nimeltään Mielensäpahoittaja. 1920-luvun lopussa syntynyt, yksinään Sysi-Suomessa asuva mies. Emäntä on terveyskeskuksen vuodeosastolla, eikä tule sieltä enää takaisin. Mielensäpahoittajan mielestä kaikki oli ennen paremmin, peruna on ainoa oikea ruoka ja uutisissa ainoa oikea uutisankkuri on Lindin Arvi. Ja ainoa oikea musiikki on Jaakko Teppoa. Oi, kuinka kukaan perjantai-iltaisin Dallasiin matkustanut voi olla muistamatta Jaakko Tepon palavaa rakkautta Dallasin Pamelaan?
  

Tähän mennessä olemme tutustuneet Mielensäpahoittajaan neljästi. Ensimmäisessä "Mielensäpahoittaja"-kirjassa tutustutaan päähenkilöön ja hänen elämäänsä. Kuvioissa on myös terveyskeskuslääkäri Kivinkinen, joka epäilee Mielensäpahoittajan kykyä päräjätä mökissä yksinään. Menossa mukana on poika ja miniä lapsineen jossain kaupungissa, 300 km päässä (myöhemmin käy selville paikan olevan pääkaupunkiseutua), joiden kanssa vanha jääräpää ei oikein tule toimeen. Poika kyllä yrittää parhaansa ja mielensähän voi pahoittaa vaikkapa siitä, että poika kutsuu luokseen joulunviettoon. Tämä kirja on mielestäni sarjan paras.

 

Toisessa kirjassa "Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike" opetellaan vanhan jäärän kanssa ruuanlaiton saloja. Terveyskeskuslääkäri Kivinkinen on epäilevällä kannalla Mielensäpahoittajan pärjäämisestä yksinään, mutta keneltä tahansahan voi palohälytin löytyä hangesta ruuanlaiton seurauksena. Kauppareissukin voi olla yllättävän vaikea, jos ei kaupasta saa sitä mitä haluaa. Kyllähän siitä nyt voi mielensä pahoittaa. Ei vedä vertoja ensimmäiselle kirjalle, mutta on nopealukuinen.

Kolmannessa kirjassa "Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja” tehdään sitten omaa ruumisarkkua kaikella hartaudella, ettei sitä nyt viimeiselle matkalle lähtiessään tarvitse enää mieltänsä pahoittaa siitä, millaiseen arkkuun on päätynyt. Arkun teossa sattuu pieni onnettomuus ja seuraa hauska kohtaus, jossa Mielensäpahoittaja tekee lähempää tuttavuutta nykyaikaisen härpäkkeen eli tabletin kanssa. (Viimeiset kaksi valokuvaa kirjoista on otettu muualla ja poikkeavat siksi sarjasta.) 

Neljäs kirja on ”Miniä”, jota jaettiin ilmaiseksi kirjan ostajalle kirjakaupoissa Kirjan ja Ruusun-päivänä vuonna 2012 . Siinä Mielensäpahoittaja joutuu miniän hoidettavaksi yhden viikonlopun ajaksi. Miniän suunnitelmana on viikonloppu kylmän valkoviinilasin, tyylikkäitä amerikkalaisia maalaistaloja käsittelevän lehden ja kaukosäätimen kanssa, kun mies ja lapset ovat appiukon luona Sysi-Suomessa. Sunnitelmat kuitenkin muuttuvat sillä hetkellä, kun kännykkä soi. Viikonlopusta tulee viikonloppu, jolloin kaikki mikä voi mennä pieleen, menee myös tavalla tai toisella pieleen. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja kirjan lopussa on havaittavissa pientä lähentymistä miniän ja Mielensäpahoittajan välillä. 

Entäpä kun eräänä päivänä tutustuttuasi tähän Mielensäpahoittajaan huomaat, että myös sinä tunnet tuollaisen Mielensäpahoittajan? Miehen, jonka mielestä kaikki oli ennen paremmin. Miehen, jonka mielestä HK:n Sininen on vihannes, kun minä olen päättänyt, että se on vihannes. Miehen, jonka elämä meni pilalle sinä päivänä, kun oli tarpeeksi vanha eläkkeelle. Miehen, joka vähintään kerran päivässä niin mielensä pahoittaa… Että iloisia aikoja odotellessa, Mielensäpahoittaja. Tavataanhan taas?

Kirjastoverkoilla alla vaahterapuun

Tosinaan sitä elämässä törmää uusiin tuttavuuksiin. Joskus niistä tuttavuuksista lähtee matkaasi yksi tai kaksi sielua vaeltamaan elämän taipaletta kanssasi eteenpäin. Niin voi käydä myös kirjastoverkoilla käydessä.

Veera Vaahtera on kirjastokuningattarelle aivan uusi tuttavuus. Tuttavuutemme sai vahingossa alkunsa eräänä iltana paikallisessa kirjastossa takakannen tekstin perusteella. Kyseessähän on kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego, jonka suojissa syntyy kirjastokuningattaren "aivot narikkaan"-suosikkia, kunnon chick lit-kirjallisuutta. Kirjat ovat helppolukuisia ja omalla tavallaan kiehtovia, hyvin mukaansa imaiseviakin. Tulee mieleen vähän teinirinsessana luetut Elsa Anttilan maalaisympyröihin ja pieniin kaupunkeihin sijoittuneet tarinat. Myös Elsa Anttila oli alter ego, joka kuului kirjailija Jorma Kurviselle. Kirjastokuningattaren kirjahyllyssä mm. meikätyttö ei edelleenkään niiaa ja huijarin tuntee jo tuoksusta.

Onnellisesti eksyksissä kertoo 27-vuotiaasta Nopsa-pyörällä ajelevasta ikuisesta opiskelijasta Emma Aaltosesta. Emmalla on kaksi puolivalmista yliopistotutkintoa ja todella huono suuntavaisto. Kuvioissa pyörii myös kolme erilaista miestä ja sekavaan tilanteeseensa kyllästyttyään Emma tekee itselleen aikuistumisohjelman:

1. Tee gradu ja valmistu maisteriksi.
2. Hanki työpaikka ja rahaa
3. Etsi asunto, joka on koti
4.  Kunnes edelliset tavoitteet on saavutettu, pysy erossa kiinnostavista ongelmista. Eli miehistä, joilla niitä on.

 "Elämäni sai uuden suunnan kadunkulmauksessa, jossa Kirkkotie ja Kauppamiehenkuja leikkasivat. Juuri seisoessani näiden katujen risteyksessä tajusin viimein, mikä elämässäni oli vialla. Olin jo pitkään ollut pelkkä matkustaja, istunut vuosien kyydissä ja ihaillut vaihtuvia maisemia, kun minun olisi pitänyt tietää, mihin olin menossa.

Tästä eteenpäin valitsisin toisin. Keskittyisin vain asioihin, joihin voisin vaikuttaa, hyväksyisinb todellisuuden ja lakkaisin ajelehtimasta. Kuten Kela, molemmat graduohjaajani ja äiti mielellään muistuttivat, elämässäni oli riittävästi keskeneräisiä asioita myös ilman itse aiheutettuja kriisejä."

Kirjastokuningatar tyytyisi omalla kohdallaan vaatimattomasti vain nykyistä parempaan elämään. Mutta tarvitseeko sen saadakseen olla myös parempi ihminen?

Rakkautta, vahingossa on tarina siitä, miten valinnat rakkauden huumassa voivat mennä päin seinää. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Torniojokilaaksoon, jossa Pihlalla on mummolta jäänyt mökki, jonne voi paeta pahaa maailmaa ja miettimään selvitymisstrategiaa. Ensimmäisenä haasteena on muutos kaupunkilaistytöstä pohjoisen syrjäseudun tee se itse-naiseksi. Oman haasteensa on myös valmistautumisessa vauvan syntymään, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille.

"Virkkeessä oli ainakin neljä ylimääräistä h-kirjainta, kun Don Johnson kertoi, ettei bussi kulkisi enää tänään ja tarjosi minulle kyytiä.

- Minne sie haluat? Mie vien. Tai auto vie, mie käännän rattia.

- Jos sulla  olisi taksin numero, sanoin lopulta. Leevi kaivoi kännykän taskustaan ja valitsi numeron, puheesta päätellen hän soitti suoraan kylän taksikuskin kotiin. Puhelimessa helisi iloinen naisääni.

- Pentti on ajossa. Mee sie vain Kaijonpään pojan kanssa, ei se sulle mithään väkisin tee. Vapaaehtoisesti me ollaan sille annettu."

Naapurissa asustaa ihana vanhempi papparainen, Arvo Lukkarinen, joka osoittautuu todella metkaksi tyypiksi kirjan edetessä ja varastaa koko shown. Varsinkin kun hän päättää opettaa Pihlaa ajamaan autoa kertomatta, että oma kortti on jossain ihan muualla kuin omassa lompakossa.


Kolmas Veera Vaahteran kirja on julkaistu tammikuussa 2015. Sattumalta sinun kertoo kolmikymppisestä Karoliinasta, joka on koko elämänsä ollut huolissaan jostain. Nyt kuitenkin eläkevirkahaaveen toteutuminen yliopistolla on lähempänä kuin koskaan. Kiitos siitä kuuluu projektityölle filosofian laitoksella. Mutta entäpä, kun kaikkia muita kiinnostaa kaikki muu paitsi itse palkkatyö? Ja entinen poikaystävä ihan mahdottoman äidin kera sotkee vielä siinä sivussa kuvioita minkä ennättää, kun se lopullinen eroaminen parisuhteesta on vieläkin vähän vaiheessa. 

Kaikki kolme kirjaa ovat mukavaa ajanvietettä, jotka loppuvat ennen kuin huomaat niiden edes alkaneen. Missään vaiheessa ei ennätä kyllästyä, eikä lopussa tule tunne kuin jotain jäisi tarinasta puuttumaan. Joskaan uusin "Sattumalta sinun" ei kirjastokuningattaren mielestä pääse samanlaiseen lentoon kuin aiemmat kaksi, mutta ei se huonokaan ole. Hyvää "Avaa sateenvarjo sisällä"-päivää kaikille. Tavataan taas!

Kirjastoverkon saalista; 1.osa

Tänään on "Sivupersoona"-päivä, joten mikäs sen sopivampaa päivittää blogia parilla uudella tuttavuudella kirjamerestä. Että verkoilla on taas käyty paikallisessa kirjastossa. Kirjastokuningatar suhtautuu avoimin mielin (joskus jopa liiankin avoimin) kaikkiin kirjoihin. Minimivaatimus on pakolliset 120-125 sivua ennen lopullista hylkäystä. 

Uusi tuttavuus oli ranskalaisen Jean-Paul Didierlaurentin "Lukija aamujunassa". Kirja kuvaa tavallisen pariisilaisen miehen tavallista elämää ollen samalla mainoslauseen mukaan:"Viehättävä aikuisten satu lukemisen taikavoimasta".

Arkiaamuisin Pariisissa Guylain nousee paikallisjunaan matkustaakseen töihin aamusta toiseen saman kaavan mukaan. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa (Ei siis kirjastokuningattaren residenssissä), jossa Zerstor 500 armotta iskee kyntensä myymättä jääneisiin kirjoihin tuottaakseen paperimassaa uusia kirjoja varten. Jäljelle jää vain muutamia irtolehtiä. Junassa hän ottaa salkustaan näitä irrallisia sivuja ja lukee ääneen muille matkustajille. Eräänä maanantaiaamuna Guylainin elämä kuitenkin muuttuu...

"Guylain seisoi asemalla valkoisella viivallaan puoliunessa, kun tunsi yhtäkkiä, että joku veti häntä hihasta. Hän kääntyi ympäri. Kaksi naista oli ilmestynyt äänettömästi hänen taakseen."

Naiset ovat Monique ja Josette, joista olisi mukavaa, jos Guylain tulisi silloin tällöin lukemaan heille.  

"Mutta minähän luen vain tekstinpätkiä, irtosivuja, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa. En lue kirjoja."

"Oi, kyllä me sen tiedämme. Se ei haittaa lainkaan, päinvastoin! Se on melkein parempi. Se ei ole niin tylsää ja sitä paitsi, jos teksti ei kiinnosta, tiedetään ainakin, ettei se kestä yhtä sivua pidempään. Me olemme Josetten kanssa tulleet jo lähes vuoden ajan kuuntelemaan teitä lähijunaan joka maanantai- ja torstaiaamu."

Lukupaikaksi osoittautuu pariisilainen ikäihmisten ehtoolehto, jossa tapahtuu kirjan hauskimmat kohtaukset. Mummojen ajatukset lähtevät laukkamaan kilpaa tekstin kanssa ja he alkavat miettiä ääneen miten tarina jatkuu ja mitä kaikkea on jo tapahtunut siihen mennessä.

Eräänä aamuna junasta löytyy tavallinen muistitikku. Siinä on 72 tekstitiedostoa, joilla ei ole mitään nimeä, vain järjestysnumero. Muistitikku osoittautuu erään nuoren naisen päiväkirjaksi, jonka sivuja myös Guylain alkaa lukea.

Kirja on vähän synkän sävyinen, mutta omalla oudolla tavallaan kiehtova. Ja jos rakastat kirjoja, rakastat todennäköisesti myös kirjoja kirjoista ja lukemisesta. Sivumäärältään kevyt välipala, johon kannattaa käyttää sen vaatima lukuaika.


Samoin uusi tuttavuus oli Rachel Joycen "Harold Fryn odottamaton toivioretki". Kirjastokuningatar on lukenut paljon kehuja kirjasta ja nyt oli aika tutustua tähän seikkailuun.
 

Kirja kertoo eläkepäiviään englantilaisessa pikkukylässä viettävästä Harold Frysta. Vaimo Maureen on vähän äksyn puoleinen naisihminen ja avioliittokin on jo parhaat päivänsä nähnyt. Eräänä tiistaina huhtikuun puolessa välissä, jolloin ilmassa on puhtaan pyykin ja vastaleikatun ruohon tuoksua, Harold saa kirjeen Berwick-upon-Tweedistä entiseltä työkaveriltaan, Queenie Hennessyltä. He eivät ole tavanneet toisiaan 20 vuoteen ja nyt Queenie tekee kuolemaa saattokodissa tuhannen ja yhdeksän kilometrin päässä. Harold laittaa purjehduskengät jalkaansa, ottaa vastauskirjeen käteensä ja ohittaa postilaatikon toisensa jälkeen tarkoituksenaan postittaa tuo kirje.

 "Sanokaa hänelle, että Harold Fry on tulossa. Hänen tarvitsee vain odottaa. Minä aion nimittäin pelastaa hänet. Hänen pitää pysyä elossa niin kauan kuin kävelen. Olen tulossa sinne jalan. Etelä-Devonista koko matkan Berwick-upon-Tweediin. Lähden liikkeelle nyt heti."

Niin alkaa Harold Fryn vaellus jalkaisin halki Englannin. Harold tapaa monta erilaista ihmiskohtaloa matkansa aikana ja matka saa välillä jopa pyhiinvaelluksenkin piirteitä. Matkansa varrella Harold Fry käy mielessään läpi elämäänsä ja suhdettaan vaimoonsa ja ymmärtää jotain aivan odottamatonta. Alkujärkytyksestä selvittyään myös kotona odottava Maureen huomaa katsovansa elämää toisin silmin kuin aiemmin.

"Minulla on ikävä sinua, Harold. Toivon että tulisit kotiin".

"Onko sinulla ikävä minua?"

"On".

"Toivotko että tulisin kotiin?"

Maureen nyökkäsi.

Harold sanoi hitaasti:"Minullakin on ikävä sinua, Maureen".

Kirja vei mukanaan heti alusta alkaen. Ensin halusi tietää aikooko Harold Fry todellakin toteuttaa hullun aikeensa kävellä tuo tuhat ja yhdeksän kilometriä pelkät purjehduskengät jalassaan. Kun matka jatkui, halusi tietää pääseekö Harold koskaan perille ja ennättääkö hän ajoissa. Tosin kirjassa huomion varastivat kokonaan joka luvun alussa Andrew Davidsonin fantastisen hienot kuvitukset, jotka liittyivät tuon seuraavan luvun tapahtumiin jollain tavalla.

Kirja on saamassa alustavien tietojen mukaan toukokuussa 2015 rinnakkaisen jatko-osan,"Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu". Siinä saattokodista Harold Frylle kirjeen lähettänyt Queenie Hennessy kertoo oman tarinansa. Jos olet jo taittanut taivalta Harold Fryn kanssa, laitoithan nimen nyt ylös tai olethan varannut jatko-osan paikallisesta kirjastosta? Minä olen! Tavataan taas!