Vauvasta vappuun

Tenavat-sarjakuvassa Eppu uskoi kovasti Suuren kurpitsan tulemiseen Halloween-yönä. Epun mukaan se nousee tuolloin kaikkien vilpittömimmästä kurpitsapenkistä ja lentää ympäriinsä jakaen lahjoja lapsille. Eppu viettää joka vuosi Halloween-yön läheisessä kurpitsamaassa odottaen Suuren kurpitsan saapumista vuosi toisensa jälkeen aivan turhaan. Vaikkei se koskaan näyttäydy, Eppu säilyttää uskonsa siihen tai menettää sen korkeintaan lyhytaikaisesti.

Läheisen lammikon takana Englannissa odotus on kuumimmillaan. Onhan Cambridgen herttuaparin, Williamin ja Catherinen, tuleva vauva myöhässä jo päiväkausia. Näin mikäli on uskominen sikäläistä mediaa. Vauvan piti syntyä "varmojen tietojen mukaan" viime lauantaina, 25.huhtikuuta, mutta vieläkään hänen kuninkaallinen korkeutensa ei anna kuulua itsestään. Miten vauva voi olla myöhässä? (Toki mahdollinen laskettu aika voidaan matemaattisesti selvittää) Siis mistä se vauva nyt on myöhässä? Teletapeilta? Karhuherra Paddingtonin uusista seikkailuista? Ostoskierrokselta? Vaiko uimaretkeltä Buckinghamin palatsin uima-altaalta isoveli Prinssi Georgen kanssa? Eiköhän se vauva tule sitten, kun on siihen valmis. Tuskin koko loppuelämän perässä roikkuvat paparazzit kuulostavat kovin houkuttelevalta ajatukselta.

Innokkaimmat rojalistit ovat odottaneet St.Maryn sairaalan Lido-siiven edustalla jo yli viikon tätä vauvaa (kuvassa oleva vauva on Prinssi George, ei tämä vauva). Vauvaa, jonka siis pitäisi olla tyttö ja saada todennäköisesti nimekseen Charlotte, Alice, Victoria tai Elizabeth. Jossain välissä pitäisi olla myös Diana tai Carole. Yksi innokkaista odottajista on Terry Hutt, joka on odottanut sairaalan edessä viimeiset 10 päivää ja joka täyttää tänään 80-vuotta. Syntymäpäiväkortti ja -kakku sekä kuohuva kuuluvat tietysti asiaan. Siellä on myös "piireissä tunnettu" Margaret Tyler, jonka kodin Wembleyssä ovat vallannet yli 10 000 kuninkaallisiin liittyvää muistoesinettä ja kirjaa. Osa odottajista on verrannut tilannetta, että se on vähän niin kuin odottaisi uutta Applen iPadia tai iPhonea...tosin sillä erotuksella, että ne ovat ulkona silloin kun luvataan.

Kirjastokuningatar on siis kaukana kunnon rojalistista, koska ei ole vartiopaikalla St.Maryn edessä nähdäkseen uuden siniverisen ensiesiintymisen. Ensiesiintymisen, joka varmasti on jokaisessa tiedotusvälineessä, somessa ja jokaisen lehden kannessa sen jälkeen, kun se on virallisesti suoritettu, seuraavana päivänä uudestaan ja seuraavalla viikolla vielä kerran kaiken varalta. Sen sijaan Kirjastokuningatar on valmistautunut tuhansien muiden suomalaisten kanssa viralliseen kevään avaukseen eli vappuun.

Nakit ovat alhaalla kylmäkellarissa, simaa ei meillä Mikä-Mikä-maassa juoda, mutta kenties jonkinlaista juomaa jaloa kuitenkin nautittaneen Kirjastokuningattaren vappujuhlissa. Huomenna juhlimme "Ei housuja"-päivää ja lauantaina (02.05.) kaikki halukkaat voivat viettää "Alastoman puutarhahoidon"-päivää sään niin salliessa. Jospa se vauvakin viimeistään silloin näyttäytyy kaikelle kansalle, koska onhan silloin kansainvälinen "Vauvapäivä". Kirjastokuningatar toivottaa kaikille koukkuun jääneille sieluille hauskaa vappua! Tavataan taas!

Tahdon asia vai tahdonko asia?

Kirjastokuningattaren kreivikunnan tiluksilla ovat kevättyöt olleet kiivaimmillaan, joten nyt on ollu lakisääteisen tauon paikka näistä hommista. Se tuo toisinaan tuoksuvankin lannan levittäminen näin kevätnurmille on ollut Kirjastokuningattarelle niin rankkaa, että toinen ranne päätti ruveta toiselle isottelemaan ja välit ovat nyt tulehtuneet kyynärpäähän asti. Joten puolivaloilla mennään aika pitkälti.

Joskus sitä ihminen pysähtyy elämän peruskysymysten äärelle miettimään elämää ja maailmanmenoa. Kirjastokuningatar on olosuhteiden pakosta pistetty viime aikoina kovasti miettimään, mitä ihmisen on pakko elämässään tehdä. Vai onko oikeastaan loppujen lopuksi ihan pakko tehdä yhtään mitään? Usein sanotaan, ettei ihmisen ole pakko kuin kuolla, mutta rohkenisin väittää, että ihmisen on myös pakko syntyä tähän maailmaan. Nimittäin ei Kirjastokuningattarelta kukaan aikanaan kysynyt, että mitä mieltä olen syntymisestä maahan nimeltään Suomi, englanniksi Finland.

 

Oletko koskaan miettinyt mitä tekisit, jos yhden kerran elämässäsi saisit tilaisuuden kääntää kelloa taaksepäin? Tarttuisitko tilaisuuteen vai jättäisitkö sen käyttämättä toteamalla, ettet kadu elämässäsi yhtään mitään? Aikanaan "Tyttökullat" tv-sarjassa vaikuttanut näyttelijä Estelle Getty kirjoitti kirjan nimeltä "If I knew then what I know now...so what?"...niin what? Kirjastokuningatar tunnustaa aivan avoimesti, että jos joskus saisi tilaisuuden aikamatkalle menneisyyteen, niin takuulla kääntäisin kelloa taaksepäin ja tekisin tietyssä elämäntilanteessa toisenlaisia valintoja.

Mutta se pakko...usein kysytään, että onko pakko, jos ei taho? Sanoisin, että ei todellakaan ole pakko, jos ei taho, mutta sitten pitää olla valmis ottamaan vastaan myös sen päätöksen mukanaan tuomat seuraukset. Eli ei ole pakko tehdä lapsia, jos ei taho, mutta sitten on valmistauduttava siihen, että voit kuolla yksin. Ei ole pakko mennä kuuteen viikkoon ulos, jos ei taho, mutta sen jälkeen se ovesta ulos lähteminen on paljon vaikeampaa. Eikä ole pakko syödä lääkkeitä, jos ei taho, mutta ne lääkkeet voisivat tehdä jokapäiväisestä elämästä paljonkin siedettävämpää. Ja ei ole pakko mennä töihin, jos ei taho, mutta sossunkin tädit ja sedät kuitenkin vaativat ensimmäisenä sen, että työnhaku on oltava voimassa.

Entäpä sitten, kun asiat eivät enää ole kiinni siitä tahdosta ja sen voimasta. Tahdonvoimahan on siitä ihmeellinen asia, että sen voimalla ihminen roikkuu vaikka kynsillään seinässä, jos on pakko. Kirjastokuningatar ei kuitenkaan suosittele kenenkään sitä kokeilemaan. Mutta onko se, että onko pakko, jos ei taho eri asia kuin se, että onko pakko, jos ei jaksa?

Sanoisin että on. Joskus vaan käy niin, että vaikka kuinka kovasti tahtoo, niin ei vaan jaksa. Varsinkaan pätkätyöläisen on vaikea sanoa, ettei todellakaan jaksa, kun sitä samaan aikaan pitäisi olla sen piirun verran muita parempi, koska olet nimenomaan se pätkätyöläinen. Jaksaahan ne muutkin ja helposti kuulee sanottavan, että miten muka ei jaksa, kun on juuri tullut lepolomalta ja on menossa lepolomalle (tunnetaan paremmin nimellä työttömyys). Mutta onko se kuitenkaan tarkoitus, että aamulla töihin kävellessä voimat loppuvat jo ennen puolimatkan krouvia? Tai että kotiin palatessa kaadut sänkyyn ja makaat siinä miettien että mitä ********?

Ja kuitenkin samaan aikaan mietit, että ne muut ihmiset tekee sitä samaa työtä päivästä toiseen ja kuukaudesta toiseen, eikä niistä kukaan sano, ettei jaksa. Ja sen pätkätyöläisen kynnys sanoa sitä ääneen on todella iso. Mielummin sitä vaan puree hammasta yhteen ja koettaa olla sen piirun verran parempi, koska on se pätkätyöläinen. Työterveyslääkärin vastaanotollakin on vähän vaikeaa sanoa, että ei mua mikkään vaivaa, en vaan jaksa. Saatikka sitten pätkätyöläisenä ajatuskin sairaslomasta...voi, voi...ja kyse ei ole siitä, että Kirjastokuningatar olisi rehelliselle työlle jollain tavalla allerginen tai silkkihanskoin käsiteltävä. Joskus vain hapottaa! "If I knew then what I know now...so what?"...Tavataan taas !

Jokainen päivä voi olla Ystävänpäivä

Kirjastokuningatar on viime aikoina miettinyt paljon ystävyyttä. Ei sen takia, että kaunis ja aurinkoinen kevätilma antoi taannoin lumille vauhdilla kyytiä ja sukset olisivat menneet ristiin jonkun kanssa, vaan ihan noin yleensä. Oletko koskaan miettinyt mikä ero on ystävällä ja tuttavalla? Minä olen.

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vaikeammalta ihmissuhteet tuntuvat. Ei se niiden hoitaminen kai niin vaikeaa ole, vaan ne suhteet itsessään. Tuttavia ihmisellä voi olla paljonkin, mutta montako ihmistä sinulla on elämässäsi, joita voit sanoa ystäväksi? Toivottavasti edes se yksi. Näin tämän kortin tässä päivänä eräänä ja se sopi erääseen tapetilla ollesseen asiaan, joten se sai kylkeensä postimerkin ja lähti maailmalle. Jos sinä olet se onnellinen, jonka postilaatikkoon kortti löysi tiensä, tiedät että olet "päässyt kirjastokuningattaren ystäväkerhoon". 

Jokainen meistä määrittää ystävyyden eri tavalla. Itse olen aina ajatellut sen niin, että ystävän seurassa voi vapaasti olla oma itsensä ja mielipiteet / ajatukset voivat olla ihan omia. Ja ennen kaikkea ystävä tietää, miltä näytät aamulla puoli kuudelta juuri sängystä ylös nousseena ilman lahonsuojaukseen käytettäviä maaleja ja ennen vanhaan otsonikerrosta tuhoavia peltipurkkeja. Ystävä on myös ihminen, jolle voit soittaa vaikka keskellä yötä hädän hetkellä tai vaikka New Yorkista pyytääksesi Western Unionin kautta lainaksi lisää rahaa shoppailuun. Tämä tosin toimii vain niiden kohdalla, kenellä lompakko kestää lainata Kirjatokuningattaren maagisen shoppailutaidon vaatimat varat.

Tuskin kukaan osaa kertoa sinulle ystävyyden reseptiä. Niitä on varmaan niin monta kuin on kokkiakin. Mutta jostainhan se kuitenkin alkaa, ei se taivaalta tipu. Kirjastokuningatar voi aivan avoimesti tunnustaa, että omistaa kyllä sen yhden ystävän, mutta viime vuoden puolella tuli siihen tulokseen, että niitä saattaa sittenkin olla useampikin.

Meistä kaikki ovat erilaisia ja elämme erilaisissa elämäntilanteissa. Ollakseen jollekin ystävä ei tarvitse olla samanlainen eikä tarvitse istua saman hiekkalaatikon reunalla, mutta usein kuitenkin on edes jotain yhteistä. Usein sanotaan, että työkaveri on työkaveri eikä ystävä, mutta joskus voi siitä työkaveristakin tulla ystävä. Kirjastokuningatar suhtautui tähän ajatukseen aiemmin hieman skeptisesti, ennen kuin itse huomasi että ehkäpä niin olikin tapahtunut, ainakin jossain määrin.

Mutta minkälaista on ystävyys tai hyvä ystävyys? Vai voiko kukaan oikeasti sanoa millaista sen pitäisi olla? Vai pitäisikö sen lainkaan olla? Ei, se vaan on. Parhainta se on silloin, kun kumpikaan ei halua toiselta mitään, mutta tietää että se toinen kuitenkin on olemassa. Antaa vaikkapa olkapään tueksi ja turvaksi tai kuuntelevat korvat. Ja päivää voi piristää vaikkapa ilman sen kummempaa syytä lähetetty kortti, josta on iloa sen saajalle pitkäksi aikaa.

Ja mukavaahan on aina välillä saada"ystäväpostia"...vaikkapa silloin, kun tiimalasi käännetään kerran vuodessa toisinpäin, lisätään yksi eletty vuosi elämänlankaan ja otetaan suunta kohti tulevia tuulia.

Hyvää Karamellipäivää! Tosin merkkipäivän alkuperäisessä merkityksessä tänään olisi oikeasti Toffeepäivä! Pääsiäinen on vietetty tähän saakka enemmän ja vähemmän sokerihumalan merkeissä, vaikkei se missään nimessä ole tervellistä, ei edes Kirjastokuningattarelle. Joten tavataan taas!