Rakkauskirje New Yorkille

Joskus (melkein yhtä harvoin kuin sininen kuu) kohdalle sattuu kirja, jonka lukemista odottaa jo etukäteen. Joskus ennakko-odotukset ovat liian korkeat ja seurauksena on pettymys, mutta toisinaan nuo odotukset täyttyvät ja luvassa on viihdyttävä lukuelämys. Elämys, joka naurattaa ja elämys, joka itkettää. Nyt tämä elämys oli Jojo Moyesin uusin suomennos "Elä rohkeasti".

"Silmäni tuntuivat olevan täynnä hiekkaa, kun kohotin katseeni - ja siellä se oli, Brooklynin sillan toisella puolella: Manhattan. Se loisti kuin miljoona rosoista valonsädettä, vaikuttavana, koreana, sietämättömän tiiviinä ja kauniina. Näky oli niin tuttu televisiosta ja elokuvista, etten pystynyt täysin käsittämään, että näin sen livenä. Ojentauduin mykistyneenä, kun kiidimme kohti maapallon kuuluisinta metropolia."

"Tuohon näkyyn ei kyllästy koskaan, vai mitä luulet?"

Muistatko vielä Louisa Clarkin? Tytön, jolla oli kaameen makeet ampiaissukkikset kirjassa/elokuvassa Kerro minulle jotain hyvää? Tytön, jonka tarina jatkui kirjassa "Jos olisit tässä" ja kuvioihin mukaan astui komea ambulanssin ensihoitaja Sam. Nyt Louisan tarina päättyy sarjan kolmannessa kirjassa "Elä rohkeasti". Sinänsä sääli, mutta toisaalta taas ei. Enempää en kerro, sen tiedät kun luet kirjan itse.

"Matkanne syyt,ma'am?" Viikset nykivät närkästyneesti. Mies lisäsi hitaasti:"Mitä te teette täällä Yhdysvalloissa?"

"Minulla on uusi työpaikka."

"Missä?"

"Erään perheen palveluksessa New Yorkissa. Central Parkin laidalla."

Miehen kulmakarvat saattoivat kohota pikaisesti millimetrin verran. Hän tarkisti osoitteen varmemmaksi vakuudeksi maahantulolomakkeestani. "Millainen työ?"

Kolmannen osan tapahtumat sijoittuvat siis New Yorkiin. Kirjan alussa Louisa aloittaa työnsä Agnes Gopnikin assistenttina (tai maksettuna seuralaisena niin kuin Louisa selittää maahantulovirkailijalle) yhdessä Upper East Siden vanhimmista asunto-osakeyhtiöistä, joissa asuntoja ei voi ostaa eikä myydä ilman taloyhtiön hallituksen hyväksyntää. Niin kuin Nathan toteaa Louisan saapuessa New Yorkiin:"Tämä on Fifth Avenue. Jessus. Mitä sinä olet touhunnut Lontoossa?". Upper East Side ja Upper West Side ovat alueita, joilla "vanha raha" kohtaa uuden. Asunnot ovat hulppeita (niin kuin kirjassakin kuvaillaan), maksavat miljoonia aika monta ja kadulla kävellessä tulee tunne, että olisi syytä kävellä hiljaa ja sukkasillaan. Ja jos joskus saat tilaisuuden vierailulle, takaan että olet kuin Liisa Ihmemaassa. Ennen kaikkea...kuka pesee kaikki ne ikkunat?

"Rikkaat eivät elä samalla tavalla kuin sinä ja minä, Louisa-neiti. Ja New Yorkin rikkaat...heitä ei voi verrata kehenkään"

"Hyvä tavaton sentään, sinä asut Fifth Avenuella. Yhdessä maailman kalleimmista osoitteista. Olet töissä tässä mielettömän hienossa rakennuksessa. Joka paikassa haisee raha. Ja se on sinulle täysin normaalia."

Vähitellen Louisalle selviää, että assistentin homma on itse asiassa pitkälti autossa istuskelua, odottamista ja olemista paikalla kuitenkin olematta paikalla...mitä nyt joskus saa kolmen tonnin tanssiaispuvun luontaisetuna. Samaan aikaan suhde Samin kanssa aiheuttaa omat mutkansa matkaan.  Kaukosuhde ei olekaan loppujen lopuksi niin helppo kuin ennakkoon ajateltiin.

Kirjan herkullisena sivuhahmona on naapurin kiukkuinen mopsin omistaja vanha rouva Margot De Witt. "Olen yhä täällä, kultaseni. Siinä on suunnilleen kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää." Hän on entinen muotilehden toimittaja, jonka asunto on täynnä priimakuntoista vintage-kamaa. Kun Loun Manhattanin matkalle tulee ilmakuoppia, hän huomaakin pian huolehtivansa Margot De Wittin mopsista Dean Martinista. "...Dean Martin oli tavattoman komea mies, ja se on tavattoman komea koira." Mutta löytääkö Louisa lopulta oman sateenkaarensa päästä kultaa? Sen näet, kun lähdet tälle matkalle New Yorkin kaduille.

Jojo Moyes kuvaa New Yorkia sellaisena kuin se on: huumaavana kaupunkina, joka kuhisee ihmisiä. Kaupunkina, joka jaksaa aina yllättää. Kaupunkina, joka tarjoaa omat haasteensa (vaikka eksyminen Manhattanilla vaatiikin jo taitoa) ja kaupunkina, joka ei koskaan nuku ja melkein halvaantuu täysin lumisateesta. New Yorkissa aikaa viettäneelle tutut nimet vilisevät ohi ja kirjaa lukiessa tulee tunne kuin itsekin kävelisi kaupungin kaduilla.

"Minä juon New Yorkin kahvia newyorkilaisessa kahvilassa! Kävelen New Yorkin kaduilla! Kuin Meg Ryan! Tai Diane Keaton! Olen ihka oikeassa New Yorkissa!" 

Keltaiset taksit, pitkät limusiinit ja autojen huutavat torvet. Ruokakärryjen ja ravintoloiden tuoksut. Lukuisten teattereiden mainokset ja kaikki ne tuhannet ihmiset, joilla kaikilla on kiire jonnekin. Sitä on New York!

"Sinä et nyt tajua. Ethän sinä itse voi nähdä, miten olet muuttunut. Olet erilainen, Lou. Kävelet näillä suurkaupungin kaduilla kuin omistaisit ne. Nappaat takseja vislauksella. Sinä asteletkin eri tavalla."  

Tämän luettuani jäin miettimään...niinpä, minäkinkö?